Ex-Lukko-pelaaja: "Elämä ollut kaikkein vaikeinta Raumalla – ei ollut kuin sellutehdas"

KHL-seura TsSKA Moskovassa ensi kaudella pelaava Janis Sprukts muistelee aikaa Suomessa ja muualla kiekkokiertolaisena.
Sprukts pelasi kaudella 2000-2001 Rauman Lukossa, HPK:ssa 2005-2006 ja uudelleen Lukossa 2007-2008. Latvialaishyökkääjä on piipahtanut kotimaansa lisäksi myös Tanskassa, Valko-Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa jääkiekkoammattilaisena.
Herääkin kysymys: missä kaupungissa elämä on ollut kaikkein vaikeinta?
– Epäilemättä elämä on ollut kaikkein vaikeinta Raumalla Suomessa. Se on pieni kaupunki, jossa ei ollut yhtään mitään – ainoastaan sellutehdas. Siinä kaikki, Sprukts lähettää terveisiä Raumalle Sportsdailyn haastattelussa.
– Olihan mahdollista matkustaa Turkuun, mutta sinne on lähes sata kilometriä. En lähtenyt. Tietenkin perheen kanssa on helpompaa, mutta silti se, että joudut viettämään kaiken aikasi kotona, sillä ympärilläsi ei ole minkäänlaista virkistysmahdollisuuksia.
Amerikassakaan ei ollut niin tylsää kuin Raumalla.
– Olin siellä Rochesterissa, ja siellä oli paljon hauskempaa kuin Raumalla. Olin myös Floridassa, mutta siinä ei ole mitään vertaamista. Nautin olostani Floridassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Liiga-vahti saanut kaksi sopimustarjousta
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!