Brodeur: "En usko heidän olevan kovin iloisia siitä reissusta"
New Jersey ei päästänyt Los Angelesia juhlimaan mestaruutta suoraan neljässä ottelussa. Devils haki Kaliforniasta pisteet maalein 3-1 neljännessä kohtaamisessa.
Toronto (1942) on ainoa joukkue, joka on onnistunut voittamaan mestaruuden oltuaan otteluvoitoissa 3-0 tappioasemassa, mutta kotiareena luo taas uskoa itärannikolle.
– Enemmän kuin eilen. Me halusimme heidän (Kings) hyppäävän lentokoneeseen ja tulevan New Jerseyyn, sanoi Martin Brodeur nj.comin mukaan.
– Meidän piti tulla takasin New Jerseyyn joka tapauksessa. En usko heidän olevan kovin iloisia siitä reissusta.
Vastustajan kotikaupungissa ei oltukaan kovin iloisia tappiosta. LA Times torui Kingsiä mahdollisuuksien hukkaamisesta sanomalla, että maalitolppia kilautettiin kahdesti ja läpiajoissa epäonnistuttiin ”arviolta 7 000 kertaa”.
Yhden 7 000:stä joutui ottamaan niskoilleen Simon Gagne toisen erän loppupuolella.
– Olisipa toinen samanlainen mahdollisuus. Näin jotain räpyläpuolella ja hän (Brodeur) teki nopeasti patjallaan torjunnan. Hän pelasi hyvin tänään, Gagne sanoi sanomalehden mukaan.
Kolmannessa erässä ryntäyksen päätteeksi ohi laukonut Dustin Penner ei ollut paremmalla tuulella.
– Minulla on mahdollisuuteni. Tämä on pettymys, koska toivoin voivani auttaa sillä tavalla. Ei ole tavallista saada niin monta paikkaa. Toivottavasti ensi kerralla teen maalin.
Viides finaalipeli pelataan Newarkissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!