USA:n valmentaja varoittaa Leijonia – "Voimme olla jopa parempia kuin viimeksi"
USA:n päävalmentajan Scott Gordonin mielestä joukkueen peli Suomea vastaan oli paras tässä turnauksessa ja joukkueen paras peli hänen alaisuudessaan koskaan. Gordon on ollut USA:n maajoukkueen mukana vuodesta 2009 ensin kakkosvalmentajana ja viime kevään MM-kisoista lähtien ykkösenä.
Vaikka USA pelasi mahtavasti, käyttäen Leijonien heikkoudet täydellisesti hyväkseen, näki hän kehityskohteita pelissä.
– Voimme voi olla jopa parempia kuin viimeksi. Teimme paljon asioita oikein, mutta nyt heidän valmentajansa voivat nyt vastata meille, Gordon kertoi USA:n harjoitusten jälkeen keskiviikkona.
– Emme voi lähteä peliin ajatellen, että ”voitimme 5-0 ja pelistä tulee helppo”, koska siitä ei varmasti tule yhtä helppoa.
USA tietää, että heidänkin pelissään on osa-alueita, joihin vastustaja voi iskeä.
– Jokaisessa joukkueessa on heikkoja kohtia. Kun pystyy muutaman päivän ottamaan aikaa, niin näkee mitä vastustaja tekee. En aio tässä käydä läpi, mitä Suomi voi tehdä paremmin kuin edellisessä pelissä.
Gordon on ollut tyytyväinen siihen, että hän voi luottaa kaikkiin ketjuihinsa.
– En ole joutunut pidättämään hengitystäni, jos meidän nelosketju pelaa heidän ykköstä vastaan. Olen voinut laittaa minkä ketjun vaan tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?