Syyllinen löytyi? – Kummola syyttää Ruotsia lippufarssista!
Ruotsin ja Suomen yhteiskisat ovat synnyttäneet paljon lajin ulkopuolista keskustelua. Yksi vahvimmista puheenaiheista läpi kisojen on ollut keskustelu lippuhinnoista.
Nyt keskustelu on saanut jälleen uuden suunnan, kun Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola ohjaa syyttävän sormensa Verkkouutiset-sivuston haastattelussa kohti länsinaapuria. Lippukiista on Kummolan mukaan sieltä lähtöisin.
– Ruotsistahan tää koko hässäkkä lähti liikkeelle, Kummola sanoo sivustolle.
Suomessa MM-kisojen liput ovat olleen jo noin vuoden ajan myynnissä. Aluksi myytiin lippupaketteja, sitten yksittäisiä lippuja. Varsinkin Leijonien pelit ovat herättäneet yleisön joukossa kiinnostusta.
”En tiedä, mitä Ruotsissa meni pieleen
Ruotsissa tilanne on toinen. Jalkapallokausi viivästytti lippumyyntiä. Lisäksi kisajärjestäjät myivät Globenin hallin ylimpiä paikkoja perhelippuina 800 kruunun yhteishintaan. Paikkojen huono sijainti ja kisajärjestäjien toiminta on herättänyt negatiivisia tuntemuksia lahden takana. – Sillä ne ampuivat itseään jalkaan – ja meidän jalkaamme, Kummola pohtii. Kummola ei ole ainakaan vielä tässä vaiheessa valmis teilaamaan kahden maan yhteiskisoja, mutta heittää kritiikkiä toisen järjestäjämaan suuntaan. – En tiedä, mitä Ruotsissa muuta meni pieleen, mutta ainakin liian pienellä organisaatiolla siellä yritettiin kisat hoidella. Lue alkuperäinen juttu tästäLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä