Otteluraportti: Venäjän supertähti iski Leijonat jäihin
Suomen ja Venäjän välinen välierä alkoi Leijonien komennossa, mutta punakone käänsi pelin huikean yksilötaidon turvin. Lopulta Leijonien kultahaaveet karisivat 2-6-tappion myötä.
Leijonat aloitti pelin mallikkaasti. Se hallitsi kenttätapahtumia ja nimivahva Venäjä ei päässyt maalipaikoille. Janne Niskala huudatti kotiyleisöä reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun puolustaja latasi kiekon maalin yläkulmaan. Ensimmäiset 15 minuuttia kulki Suomen tahtiin, mutta erän loppupuolella Venäjä karkasi 2-1-johtoon Jevgeni Malkinin kahdella osumalla. Lue erän tarkemmat tapahtumat tästä.
Suomi aloitti toisessa erässä raivoisan takaa-ajon. Maali jäi kuitenkin syntymättä. Käännekohta oli tilanne, jossa supertähti Malkin ajautui laitaan rajusti ja satutti itsensä. Joonas Järvinen sai aiheettoman jäähyn ja peli kääntyi Venäjälle. Aleksandr Ovetshkin veivasi aikansa ja vei punapaidat 3-1-johtoon. Pukuhuoneesta palannut Malkin viimeisteli hattutempun ja taukonumeroiksi 4-1. Lue toisen erän tapahtumista lisää tästä.
Päätöserässä Leijonien kiri tyssäsi heti alkuunsa. Venäjä löi taululle 5-1-lukemat noin minuutin pelin jälkeen. Lisää seurasi ennen erän puoliväliä, kun Sergei Shirokov osui ylivoimalla. Leijonien lohdutusosuman teki hetki ennen loppua Mikael Granlund. Näin ollen tappiolukemat olivat Leijonille tylyt 2-6. Katso kolmannen erän tarkemmat tapahtumat tästä.
Tulos tietää sitä, että Venäjä etenee MM-kisojen finaaliin. Suomi pelaa sunnuntaina pronssista. Vastustajat selviävät myöhemmin toisesta välieräparista Tshekki-Slovakia.
Suomen pronssiottelu alkaa sunnuntaina klo 16.00. Finaali pelataan klo 20.30 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
Suomen ja Venäjän välinen välierä alkoi Leijonien komennossa, mutta punakone käänsi pelin huikean yksilötaidon turvin. Lopulta Leijonien kultahaaveet karisivat 2-6-tappion myötä.
Leijonat aloitti pelin mallikkaasti. Se hallitsi kenttätapahtumia ja nimivahva Venäjä ei päässyt maalipaikoille. Janne Niskala huudatti kotiyleisöä reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun puolustaja latasi kiekon maalin yläkulmaan. Ensimmäiset 15 minuuttia kulki Suomen tahtiin, mutta erän loppupuolella Venäjä karkasi 2-1-johtoon Jevgeni Malkinin kahdella osumalla. Lue erän tarkemmat tapahtumat