Leijonien 3. erä: Filppula tehoili Sveitsin kumoon
Kolmannessa erässä Leijonat selviytyi vaikeuksien kautta arvokkaaseen voittoon. Näin kisaisäntä jatkaa turnausta puhtaalla pelillä 5-2-voitolla.
Suomi pääsi päätöserän alussa ylivoimalle. Leijonilla oli parikin loistavaa paikkaa neljännen osuman tekoon. Lähempänä maalintekoa oli kuitenkin Sveitsi, kun Damien Brunner pääsi alivoimalla yksin läpi. Kari Lehtonen veti maalinsuulla pidemmän korren.
Kolmannen erän edetessä Leijonat joutui aavistuksen alakynteen tiukasti karvanneen sveitsiläisjoukkueen kanssa. Suomella oli vaikeuksia saada hyökkäyksiä käyntiin.
Ajassa 49.46 helpotti. Hienon kauden NHL:ssä pelannut Valtteri Filppula sai siirtää kiekon ylivoimalla tyhjään maaliin. Loistavan esityön teki Jussi Jokinen sekä Juuso Hietanen.
Hetkeä myöhemmin Filppula viimeisteli illan toisensa ja vei isännät ratkaisevaan 5-2-johtoon. Ossi Väänänen ja Mikko Koivu saivat syöttöpisteet.
Leijonat otti lopulta ansaitun voiton ja jatkaa turnausta puhtaalla pelillä.
Torjunnat yhteensä: Lehtonen 26 – Berra 21
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä matsia paikan päältä Hartwall Arenalta ja raportoi ottelusta lisää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!