Leijonien 2. erä: Suomi teki avausmaalin – USA:lta kuitti heti perään
Toisessa erässä USA-Suomi-pelissä jatkettiin siitä, mihin avauserässä jäätiin. Kahden erän jälkeen peli on tasalukemissa 1-1.
Keskimmäinen kaksikymppinen alkoi samanlaisella höngällä kuin avauseräkin. Peli aaltoili vauhdilla päästä päähän. Kumpikin joukkue puolusti keskustaa todella tiiviisti, joten kunnon maalipaikoille murtautuminen oli tuskaista.
Noin viiden minuutin pelin jälkeen Suomi sai parempaa otetta pelistä. Leo Komarov, Petri Kontiola ja Jussi Jokinen pääsivät kokeilemaan maalintekoa kohtuullisista paikoista. Ottelun avausmaali antoi kuitenkin edelleen odottaa itseään.
Leijonien aktiivinen liike oli myrkkyä jenkeille. Suomi pääsi ylivoimalle, kun Max Pacioretty joutui rikkomaan Janne Pesosta. Pakkopeli pyöri kelvollisesti, mutta tehottomasti. Leijonat kuitenkin tarttui vahvasti pelin ohjaksiin.
Lopulta Leijonien yritys palkittiin. Tähän peliin kokoonpanoon palannut Jesse Joensuu ampui millintarkan kudin USA-maalin takakulmaan ohi Jimmy Howardin. Antti Pihlström ja Lasse Kukkonen nappasivat syöttpisteet.
USA:n kuitti ja 1-1-tasoitus tuli vain 21 sekuntia myöhemmin. Leijonien sekoillessa omalla puolustusalueelle puolustaja Kyle Palmieri pääsi ohjaamaan maalin edestä aivan vapaasti kiekon maaliin.
Ottelun lopulla USA pääsi aavistuksen niskan päälle, mutta erätauolle siirryttiin tasalukemista 1-1. Kokonaisuutena toinen erä oli Suomelta pirteämpi kuin ensimmäinen kaksikymppinen.
Torjunnat 1. ja 2. erä: Howard 16 – Vehanen 18
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!