Leijonien 2. erä: Pitkä maaliton putki katkesi – Kazakstanin maaliverkko koetuksella
Toisessa erässä Leijonat sai lopulta yli viisi erää kestäneen maalittoman putken poikki.
Suomi otti lisävaihteen käyttöön heti toisen erän alkajaisiksi. Aktiivinen liike pakotti vastustajan jäähypenkille. Pitkä pyöritys tuotti lopulta vapauttavan avausosuman. Jussi Jokinen ohjasi Mikko Mäenpään vedon verkkoon maalin edustalta. Toisen syöttopisteen keräsi Valtteri Filppula.
Erä jatkui vahvasti suomalaisten komennossa. Pelin painopiste pysyi pääsääntöisesti Kazakstanin puolustusalueella. Jani Tuppurainen polki kertaalleen läpiajoon, mutta ujutti kiekon niukasti maalin ohi.
Ottelun puolivälissä Leijonien luisteluvoima tuli esille entistä paremmin ja Suomi pääsi pelaamaan 5-3-ylivoimaa. Kauaa ei nokka tuhissut, kun Mikko Mäenpää latasi Suomen 2-0-johtoon. Syöttöpisteet Juuso Hietaselle ja Valtteri Filppulalle.
Jäähyjen jälkeen Kazakstan jäi selvästi alakynteen myös tasakentällisin. Kazakstan hyökkäsi pari kertaa terävästi, mutta Petri Vehanen teki maalintekoaikeet tyhjiksi.
Ajassa 37.43 Leijonat osui kolmannen kerran. Tuomas Kiiskinen antoi loistavan syötön ja Filppula laukoi taululle 0-3-lukemat. Mikko Koivu sai kakkossyötön.
Erätauolle mentiin Leijonien johtaessa 3-0.
Torjunnat 1. ja 2. erä: Kolesnik 33 – Vehanen 13
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä