Leijonien 1. erä: Suomi tulittaa – Kazakstan kestää
Leijonien avauserä Kazakstania vastaan sujui tahmeissa merkeissä eikä maalitili auennut.
Suomi aloitti ottelun vauhdikkaasti ja näytti ottavan pelin ohjakset. Suomi pääsi kokeilemaan alkuhetkillä ylivoimaakin, mutta laihoin tuloksin. Lähellä maalintekoa oli Petri Kontiola, joka ampui pienehköstä kulmasta tyhjän maalin yli.
Leijonien ote hukkui hieman kahden jäähyn myötä. Sekä Valtteri Filppulan että Jussi Jokisen kakkoset olivat turhia estämisjäähyjä. Kazakstanin maalipaikat olivat kuitenkin harvassa.
Erän loppua kohden Leijonat sai aavistuksen verran paremmin pelijuonesta kiinni. Aktiivinen liike pakotti vastustajan jälleen jäähylle ja Suomi pääsi kokeilemaan pakkopeliä jo kolmannen kerran. Leijonilla oli pari hyvää tekopaikkaa, mutta lopullinen raivo maalinteosta puuttui. Lisäksi maalivahti Vitali Kolesnik oli hyvässä vireessä.
Suomen maalivahti Petri Vehanen selvisi melko vähällä. Kenttäpelaajista pirteällä tuulella olivat toista peliään pelaavat Tuomas Kiiskinen ja Jani Tuppurainen.
Ensimmäiselle erätauolle mentiin 0-0-lukemissa.
Torjunnat: Kolesnik 21 – Vehanen 7
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?