Leijonien 1. erä: Immonen tykitti Leijonat johtoon
Leijonat sai Sveitsiä vastaan haluamansa alun, kun se onnistui tekemään ottelun avausmaalin.
Suomi joutui heti ottelun alussa alivoimalle, kun Mikko Mäenpää sai jäähyn kampituksesta. Leijonat kuitenkin selvitti alivoiman kunnialla. Oma peli ei kuitenkaan tahtonut lähteä rullaamaan odotetulla tavalla.
Leijonat iski Sveitsin ensimmäisen jäähyn aikana. Jarkko Immosen aloitusvoiton jälkeen Janne Niskala tykitti siniviivalta maalin ohi. Päädystä kiekko pomppasi maalin kulmalle, josta Immonen sivalsi kotijoukkueen johtoon. Niskalan lisäksi syöttöpisteen keräsi Anssi Salmela.
Erän loppua kohden Suomi sai pelistä parempaa otetta. Niskalalla oli kaksikin loistavaa maalipaikkaa ja Niko Kapasella yksi, mutta sveitsiläistorjuja Reto Berra ei antautunut toiste. Sveitsin paikat olivat harvassa ja Leijonien puolustus toimi totutun tehokkaasti.
Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Leijonien 1-0-johdossa.
Torjunnat: Lehtonen 9 – Berra 6
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!