Leijonien 1. erä: Immonen pyssytti Leijonat johtoon
Leijonien avauserä Ranskaa vastaan ei sujunut aivan ennakkokaavailujen mukaisesti.
Suomi aloitti ottelun ennakkoon selkeästi heikompaa vastustajaa vastaan kovalla sykkeellä. Valtteri Filpulalla oli maalipaikka heti ensimmäisessä vaihdossa. Leijonien ote herpaantui aavistuksen alkuhuuman jälkeen, mutta Ranskalla ei ollut yhtään maalipaikkaa.
Gallian kukkojen ensimmäinen jäähy kostautui heti. Suomi kolisutteli kertaalleen tolppaa ennen avausosumaa. Ylivoimamaalissa Mikael Granlund ja Janne Pesonen petasivat loistopaikan maalin eteen Jarkko Immoselle, jolla oli helppo paikka iskeä Leijonat johtoon. Maali oli Immoselle turnauksen kolmas.
Johtomaalin jälkeen Leijonat sortui kahteen peräkkäiseen jäähyyn. Vaikka Ranskan tasoitusmaali ei ollut lähellä, niin alivoima luonnollisesti sotki Suomen pasmoja pahasti. Alivoimien jälkeen Leijonien peli ei tahtonut lähteä rullaamaan toivotulla tavalla.
Erän lopulla Leijonat pääsi ylivoimalle. Tilanne kuivui kokoon, kun Mikko Mäenpää hölmöili itsensä jäähypenkille. Tasavajaalla Suomi koko paniikkihetken, kun suomalaispelaajat törmäsivät keskenään ja Ranska karkasi 2-1-hyökkäykseen. Petri Vehanen otti tärkeän torjunnan. Törmäyksessä mukana ollut Leo Komarov poistui ennenaikaisesti pukukopin puolelle.
Avauserästä jäi hieman vaisu kuva. Nähdyllä pelillä illasta tulee Leijonille vaikea. Ottelun toiseen erään Suomi siirtyi 1-0-johdossa.
Torjunnat: Lhenry 10 – Vehanen 6
SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!