Leijonat purkaa USA:n pelin salat – "Käytiin tilanteita läpi konkreettisesti jäällä"
Leijonat valmistautui torstain ”kuolemanotteluun” tehokkaalla tunnin harjoituksella keskiviikkona puolilta päivin. Joukkue hioi viisikkopeliään ja otti kunnon hien päälle. Edellisen päivän lepo tuli tarpeeseen, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
– Hyvä meininki oli jäällä. Joukkueella on energiaa, mikä on tärkeää huomista ajatellen. Virtaa löytyy pelin alusta loppuun asti, päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi.
Leijonat nostaa Jesse Joensuun pelaavaan kokoonpanoon USA:ta vastaan. Joensuu on hyvä fyysinen pelote, joka painaa härkämäisesti vastustajan päälle, välillä hieman liiankin aggressiivisesti. Torstaina fyysisyyttä tarvitaan, jotta peliä pystytään hallitsemaan myös kaukalon kulmissa.
– Vastustajan mukaan näitä muutoksia tehdään. Sen enempää näitä ei perustella julkisesti, Jalonen kiteytti Joensuun nostamisen pelaavaan kokoonpanoon.
Leijonat olivat sunnuntain USA-pelissä ongelmissa jenkkien korkean prässin alla. Puolustajien syötönavaukset menivät harakoille ja kulmapelissä jäätiin kakkosiksi.
– Tottakai me ollaan käyty sitä peliä valmennustiimillä läpi. Tänään esim. harjoiteltiin, miten toimitaan jenkkejä vastaan ihan konkreettisesti jäällä.
Joukkue aikoo käyttää harjoitusten jälkeen aikaa käymällä läpi USA-pelin hyviä ja huonoja suorituksia, sekä käymällä läpi tulevan pelin haasteita.
– Meillä on hyvää matskua nauhalla, mikä toimi hyvin siinä pelissä ja mitä pitää tehdä paremmin. Käydään kentällisten kanssa läpi vielä sitä peliä iltapäivällä parin tunnin ajan.
Suomi-USA puolivälieräpeli pelataan torstaina klo 18.30 alkaen.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!