Leijonien puolustus joutui USA:ta vastaan Kanada-pelin tavoin kovaan testiin. Tulokset eivät suomalaisia liiemmin mairittele.

1. pakkipari

Mikko Mäenpää: 6

Suomen ykköspakkipari oli yössä – ja pahasti. Mäenpään vahvuudet eivät ole puolustuspelissä ja kun Leijonien hyökkäyspelaaminen oli onnetonta, niin miehestä ei juuri iloa ollut. Turnauksen heikoin peli tähän mennessä.

Juuso Hietanen: 6

Hietaseen pätevät pitkälti samat sanat kuin Mäenpäähän. Ei erottunut tässä pelissä edukseen oikeastaan millään tavalla. Tehotilastoon pakkiparin tavoin -2. Ei aivan sitä, mitä kärkipakeilta odotetaan.

2. pakkipari

Ossi Väänänen: 8

Luotettava työjuhta leimasi tavoilleen uskollisesti kellokortin ennen ottelun alkua. Väänänen hoiti oma leiviskänsä tyylikkääsit ja palkittiin Suomen parhaana. Hieman nimekkäämmät joukkuekaverit voisivat ottaa mallia miehen asenteesta.

Joonas Järvinen: 7

Järvinen ylipelasi muutamaan otteeseen. Kertaalleen se myös kostautui Yhdysvaltojen viidennessä maalissa. Silti fyysinen pakki oli jälleen kerran Leijona-pakkien parhaimmistoa.

3. pakkipari

Janne Niskala: 7

Kiekollinen pakki oli jatkuvasti paineessa omalla alueelle. Ei tahtonut pärjätä kaksinkamppailuissa, vaan jäi liian usein alakynteen. Pieni kuriositeetti tehotilaston 0-lukema, johon pystyi vain viisi Leijona-pelaajaa.

Anssi Salmela: 5

Kehnoa peliä pienellä vastuulla. Heikko ilta huipentui kolmanteen erään, kun Salmela ajoi tyhmästi USA:n Alex Goligoskin laitaan poikittaisella mailalla. Turnauksen kehnoin esitys tähän asti.

4. pakkipari

Lasse Kukkonen: 8

Peruspuolustaja skarppasi heikosta esityksestä Kanadaa vastaan. Taisteli omalla alueella kovaa. Enemmän silti toivoisi panosta pelin rakentamiseen. Suomen parhaimpia pakkeja tänään.

Topi Jaakola: 7

Paransi Kanada-pelistä aavistuksen. Sai enemmän peliaikaa ja hoiti kiekottoman puolustamisen kelvollisesti. Kiekollinen peli olikin sitten yhtä vaikeaa kuin kaikilla muillakin.

SuomiKiekko-sivuston toimitus