Unibetin MM-asiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen pitää kotikisoihin nimettyä joukkuetta hyvin vahvasti Jukka Jalosen näköisenä. Tikiä ei huolestuta Mikael Granlundin tilanne. – Runko on sama kuin mestarijoukkueessa, ja viime vuoden tapaan mukana on muutama tuore kasvo tuomassa uutta väriä. Jalosen omat pojat ovat jälleen mukana, ja kaiken kaikkiaan joukkue on sopiva toteuttamaan Jalosen pelityyliä. Se on Suomen keskeinen vahvuus: kaikki tuntevat pelitavan, ja tuttuja pelaajia voi heittää mihin tahansa rooliin ja luottaa siihen, että homma toimii. Myös viime vuonna ketjukokoonpanot muotoutuivat ja palasia haettiin kisojen edetessä, ja niin käynee nytkin, Tiki uskoo. – Jani Tuppuraisen ja Tuomas Kiiskisen mukanaolo on hieno asia paitsi herroille itselleen, myös SM-liigalle. On tärkeää, että liigan parhaat pelaajat pääsevät kisoihin. Nyt katsotaan, minkälaisiin rooleihin miehet istutetaan: päästetäänkö kunnolla irti vai sijoitetaanko alempiin ketjuihin? Uskon, että molemmat saavat kunnon näytönpaikan, Tikkanen povaa. Hyökkäyspäässä on puhuttanut myös Mikael Granlundin tilanne. Tshekin turnauksessakaan ei nähty syyskauden kaltaista loistoa. Tiki luottaa nuorukaiseen.

”Mies lepuutti selvästi vielä itseään näissä EHT-peleissä”

– En olisi Granlundista huolissani. Mies lepuutti selvästi vielä itseään näissä EHT-peleissä. Ei pelannut täysiä minuutteja eikä pistänyt muutenkaan vielä kaikkea peliin. Kisoissa nähdään parempi Mikke, Tiki vakuuttaa. Tiki olisi kelpuuttanut IFK:n Mikko Kousan joukkueeseen mukaan. – Maalivahtitilanteemme on loistava. Puolustuksesta ei juuri kunniaa ja glooriaa niittäneitä miehiä löydy, mutta nimilistalla ei ole väliä, kun kiekko putoaa jäähän. Suomen paketti tiivistyy kisojen edetessä, ja koko joukkueen uhrautuva puolustuspeli kantaa jälleen pitkälle. – Mikko Kousan olisin kuitenkin joukkueeseen ottanut. SM-liigan johtavia pakkeja ja ylivoimaspesialisti. Juuso Hietasen ja loistokauden pelanneen Mikko Mäenpään hyvä yhteispeli vei kuitenkin ilmeisesti miehen paikan. Toivottavasti nämä miehet pystyvät iskemään viivalta tarvittavat maalit, Tiki päättää.

LUE MYÖS: