Brodeur piikitteli Flyersille – "Täytynyt olla kovaa puhua itsekseen kaiken päivää"
New Jersey voitti Philadelphian neljännen kerran viime yön kohtaamisessa vieraissa ja jatkaa näin pudotuspelien kolmannelle kierrokselle. Ottelu päättyi maalein 3-1.
Maalivahti Martin Brodeur kertoi ottelun jälkeen oman näkemyksensä avaintekijästä voitolle.
– Meidän iso aseemme on valmennustiimi. He valmistavat meidät ja tekevät muutoksia pelisysteemiin paremmin kuin monet, joita olen aiemmin nähnyt. Me olemme valmistautuneet hyvin tekemään niitä asioita, joita tarvitaan menestykseen, Brodeur sanoi nj.comin mukaan.
– Kenet me ikinä saammekin vastaan konferenssifinaalissa, olen varma, että valmennusryhmä valmistaa meidät yhtä hyvin kuin kahta edellistäkin vastaan.
Patrik Elias mainitsi tärkeimpänä asiana kurinalaisuuden. Brodeur oli yhtä mieltä.
– Täytyy pysyä kurinalaisena. Aina voi puhua maalinteosta, karvaamisesta ja hyvin pelaamisesta ja niin edelleen, mutta luulen, että heille (Flyers) oli vaikeaa se, että me emme kostaneet mitään niistä asioista, joita he tekivät ja sanoivat jokaikisessä pelissä. Jätkät vain kääntyivät pois eivätkä vastanneet, Brodeur myhäili.
– Heille on täytynyt olla kovaa puhua itsekseen kaiken päivää, vahtilegenda piikitteli.
Idän finaalissa Devilsiä vastaan asettuu voittaja sarjasta Rangers-Capitals.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!