Tiki: "Teemun sydän olisi halunnut kisoihin"
Peliyhtiö Unibetin jääkiekkoasiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen osasi odottaa Teemu Selänteen ja Saku Koivun poisjääntejä MM-joukkueesta ja arvostaa miesten ratkaisuja.
Tikkanen ennakoi jo viikkoja sitten Selänteen ja Saku Koivun poisjäännin kisoista.
– Tämä oli täysin odotettavissa. Moni kiekkofani on varmasti pettynyt ja jopa vihainenkin Teemun päätöksestä, mikä on ymmärrettävää. Minä nostan miehelle hattua siitä, että hyväksyi rehellisesti tilanteen ja teki vaikean ratkaisun. Teemu on istunut pari viikkoa kotosalla jalkojaan lepuuttaen, ja tuosta tilanteesta huippuiskuun pääseminen taikanappia painamalla ei enää 41-vuotiaana onnistu, Tiki ymmärtää.
– Kuusi viikkoa pois perheen luota on liian pitkä aika, eikä toisaalta yksinkään pysty treenaamaan. Teemun sydän olisi halunnut kisoihin, mutta kroppaa pitää kuunnella.
Katse onkin Tikin mukaan käännettävä taas nuorempiin, jo tasonsa näyttäneisiin pelaajiin.
”Mikko Koivu on tämän porukan kultakimpale”
– Käsissä on jälleen Mikko Koivun joukkue, hän on tämän porukan kultakimpale. 1- ja 2-ketjut ovat muutamaa mahdollista palasta lukuun ottamatta kasassa, ja sentterinelikko on vahva. Kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu Tuomo Ruudun kanssa. Tuleeko mies jälleen Koivun taistelupariksi ykkösketjuun? Nämä miehet täydentävät erinomaisesti toisiaan, Tiki hehkuttaa. Ruutu olisi Tikin mielestä ehdoton vahvistus, jota voi odotella viimeiseen asti. Muiden NHL-miesten osalta Tiki panostaisi pääosin jo mukana oleviin pelaajiin ja joukkueen yhtenäisyyden rakentamiseen. – Valtteri Filppula toisi kovaa hyökkäyspään taitoa. 3–4-ketjuihin meillä on sen sijaan jo pelaajia vaikka muille jakaa. Olisivatko esimerkiksi Lauri Korpikoski tai Sean Bergenheim siihen rooliin niin merkittävästi parempia kuin Leo Komarov, Lennart Petrell, Mika Pyörälä, Jesse Joensuu tai Antti Pihlström? – Jos NHL-miehiä ei suunnitella kärkiketjuihin, Jalosen voi olla parempi pitäytyä hänelle tutuissa, leirityksessä mukana olleissa pelaajissa. SM-liigan finaalijoukkueista on pakko ottaa joku ainakin leirille näytille, mutta ei siellä hirveästi potentiaalia kisakoneeseen ole, Tiki lataa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!