Esa Tikkanen kritisoi Aravirtaa: "Kärpät painoi paniikkinappulaa"
SM-liigassa ratkaistaan tänään kaksi välieräpaikkaa. Unibetin jääkiekkoasiantuntija, game sevenien erikoismies Esa ”Tiki” Tikkanen antaa kritiikkiä Kärppien ja KalPan valmennukselle edellisten pelien hölmöilyistä. Tiki uskoo kotijoukkueiden etenevän tänään jatkoon.
Tikillä on vahva näkemys siitä, miksi Kärpät menetti kuudennessa ottelussa 2-0-johtonsa.
– Huikea Kärpät oli ensimmäiset 40 minuuttia täysin ylivoimainen, mutta sitten joukkue lopetti työnteon ja pelaamisen täysin. Aletaan kytätä ja suojella johtoa eikä karvata, vaikka pitäisi iskeä ratkaiseva lisämaali ja tappaa peli. Toki maalivahti Johan Backlundkin teki pari isoa virhettä, mutta siellä oli välillä kolme maalivahtia, kun pakit peruuttelivat liikaa miehen syliin.
– Ei ole ensimmäinen kerta, kun Hannu Aravirran joukkueelle käy näin. Mutta ei Kärpät ole ainoa joukkue, joka sortuu tähän. Myös KalPan olisi pitänyt luottaa pelitaktiikkaansa Bluesia vastaan täydet 60 minuuttia, Tiki näkee.
Tikkanen on yllättynyt KalPa-Blues-sarjan venymisestä seitsemänteen otteluun.
– En olisi uskonut Bluesista, että joukkue nousee vielä taistelemaan 0-3-tappioasemasta KalPaa vastaan. Huikea joukkue, kerta kaikkiaan. Bluesilla ei ole tänään mitään hävittävää, ja KalPa on vaikeassa paikassa. Nyt nähdään, mistä KalPa on tehty, legenda pohjustaa illan ottelua.
Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?