KHL-seura Torpedo Nizhni Novgorodin kausi päättyi perjantaina Dinamo Moskovan käsittelyssä. Lopulta materiaaliero kääntyi Dinamon hyväksi ja ratkaiseva matsi päättyi 3-2 moskovalaisille. Torpedon päävalmentaja Kari Jalonen voi olla silti tyytyväinen kauteen, sillä Torpedo pelasi kaikin puolin maksimaalisen suorituksen. Kovin moni ei odottanut Torpedoa edes puolivälieriin asti. Jalonen myöntää, että joukkue teki kaikkensa, mutta enempään se ei riittänyt. – Urheilijoiden on kunnioitettava tulosta, ja täytyy suoraan sanoa, että Dinamo oli sarjassa hieman vahvempi. Olen kuitenkin kiitollinen, että joukkueeni taisteli koko kauden. Teimme kaiken voitavamme, Jalonen sanoi pressitilaisuudessa. – Olisimme voineet voittaa jokaisen ottelun, mutta meillä ei ollut onnea. Kausi meni hyvin. Meillä oli uusi seurajohto, uudet valmentajat ja paljon uusia pelaajia. Perjantaina päättyi myös Atlantin sesonki, kun se hävisi mestarisuosikki Pietarin SKA:lle 0-4. Sekä Torpedo että Atlant lensivät laulukuoroon otteluvoitoin 2-4. Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!

LUE MYÖS: