Esa Tikkanen: "Sarjauudistus on hyvin onnistunut"
Vaikka SM-liigan runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta, mitään ei ole vielä ratkaistu. Moni on toivonut paluuta kahdeksan joukkueen playoffseihin, mutta kiekkolegenda Esa Tikkasta nykymeno miellyttää.
– Sarjassa on tällä hetkellä vain yksi joukkue, jolla ei ole mitään pelattavaa. Käsittääkseni juuri tätä uudistuksella lähdettiin hakemaan, ja voidaan sanoa, että hyvin on onnistuttu. Lisäksi sijoilta 9–12 voi aina nousta yllättäjiä, kuten Blues viime vuonna osoitti. Mennään näillä vaan, ”Tiki” linjaa tiedotteessa.
Muutama SM-liigan mestarisuosikki on kärsinyt poissaoloista. Tikkanen arvioi niiden vaikutuksia vaihteleviksi eri joukkueiden kohdalla.
– IFK:n palaset eivät ole niin hyvät, kuin ne voisivat olla tässä vaiheessa kevättä. Janne Pesonen ja Mikael Granlund ovat yhä sivussa. Poissaolot ovat olleet pitkiä, ja vaikka miehet ehtisivätkin torstain kierrokselle, peleihin paluu on aina vaikeaa. Ei sieltä nappia painamalla tulla takaisin. IFK:n onneksi riveistä on noussut uusia ratkaisijoita, kuten Tyler Redenbach, mutta kyllä joukkue tarvitsee kärkimiehensä huippukunnossa playoffseissa, Tiki sanoo.
– Pelicans saa puolestaan tänään Niko Hovisen takaisin maalille. Tämä on aivan elintärkeä asia joukkueelle. Pelicans nousee ja kaatuu Hovisen mukana, se on fakta, Tiki kommentoi yhtä kevään mestarisuosikeista, Tikkanen jatkaa.
Hanki SM-liigan otteluihin lisäjännitystä lyömällä vetoa Unibetilla – uutena asiakkaana jopa mukavan bonuksen turvin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
Vaikka SM-liigan runkosarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta, mitään ei ole vielä ratkaistu. Moni on toivonut paluuta kahdeksan joukkueen playoffseihin, mutta kiekkolegenda Esa Tikkasta nykymeno miellyttää.
– Sarjassa on tällä hetkellä vain yksi joukkue, jolla ei ole mitään pelattavaa. Käsittääkseni juuri tätä uudistuksella lähdettiin hakemaan, ja voidaan sanoa, että hyvin on onnistuttu. Lisäksi sijoilta 9–12 voi aina nousta yllättäjiä, kuten Blues viime vuonna osoitti. Mennään näillä vaan, ”Tiki” linjaa