MM-kotikisojen pääsyliput hupenevat käsistä
2012 jääkiekon MM-kisojen Helsingin ottelukohtaisten pääsylippujen myynti alkoi maanantaina 30. tammikuuta.
Ensimmäisen viikon aikana yksittäisliput kävivät kaupaksi kovaa vauhtia.
– Mitalipelit, semifinaalit ja neljännesfinaalit on loppuun varattu. Myös Suomen alkusarjan ennakolta kovimpiin kamppailuihin (Suomi-Slovakia 6.5., Suomi-Kanada 11.5. ja Suomi-USA 13.5.) löytyy enää hajapaikkoja. Muissa Suomen alkusarjan peleissä on vielä kohtuullisesti tilaa. Kauppa käy kuitenkin koko ajan joten mitä nopeammin pääsyliput lunastaa, sitä paremmat mahdollisuudet on valita juuri tietty peli ja katsomopaikka, kertoo MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin tiedotteessa.
Sulin korostaa myös, että huippukiekkoa on tarjolla muissakin kuin Suomen otteluissa ja eri hintakategorioissa.
Lippupisteen nettikaupasta ja muista myyntipisteistä löytyy ajantasainen tieto saatavilla olevista lipuista. Kannattaa myös muistaa, että tällä hetkellä loppuun varattuihinkin peleihin voi vapautua pääsylippuja kansainvälisten kiintiöiden purkautuessa kevään aikana.
MM-kotikisojen pääsyliput tulivat myyntiin juuri ennen 2011 Slovakian MM-kisoja. Myynnin ensimmäisessä vaiheessa pääsyliput myytiin 2-4 ottelun paketteina.
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!