Jere Karalahden valmentajalla ongelma: En tiedä oikeita sanoja, jotta voisin kiroilla

KHL-seura Dinamo Minskissä ollaan pienimuotoisessa kriisissä, sillä joukkueen vieraspelikiertue ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.
Herkkänahkainen seurajohto on varpaillaan ja Dinamon tshekkivalmentaja Marek Sikora yrittää saada korjausliikettä aikaan. Vieraskiertueen neljästä pelistä on kolme tappiota ja ainoastaan yksi voitto, jonka Dinamo otti Severstalista. Viimeiset kaksi peliä on ollut tuskien taivalta ja kuin huipennuksena KHL-sikajoukkue Vitjaz Tshehov nöyryytti Sikoran miehistöä lauantaina 3-2.
Sikoralla on kielimuuri edessä eikä Jere Karalahti ja kumppanit kuule ärräpäitä tshekkivalmentajalta. Syy on yksinkertainen: Sikoran sanavarastossa ei ole kirosanoja.
– Käymme keskusteluja jatkuvasti. Koko vieraskiertueen ajan olemme keskustelleet. Tämä on väärin. Olen ulkomaalainen enkä voi huutaa, en tiedä oikeita sanoja, jotta voisin kiroilla, Sikora sanailee minskiläisten verkkosivuilla.
Maanantaina Dinamo matkaa Kari Jalosen Torpedon kotiluolaan. Aikooko Sikora ravistella joukkuetta?
– Sen täytyy lähteä joukkueesta. Totta kai tulen sanomaan jotain treeneissä. Mutta en tule huutamaan enkä kiroilemaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!