Italialainen "Mestis-seura" KHL:ään?
Mikäli kaikki menee nappiin, niin KHL laajenee jo ensi kaudeksi Italiaan ja tarkemmin Milanoon.
Kyseessä oleva seura on Hockey Milano Rossoblu, jonka pitää antaa taloudelliset vakuudet KHL:n suuntaan.
– Kyllä, Milanon tilanne on kehittymässä positiivisesti. Italialaisilla on hyvät mahdollisuudet pelata KHL:ssä seuraavalla kaudella. Joitakin kysymyksiä pitää vielä ratkaista. Ensinnäkin taloudelliset tekijät, sillä seuran pitää taata budjettinsa ennen kuin se voi siirtyä KHL:ään, KHL-johtoon kuuluva Ilja Kochevrin sanoo Sport-Expressille.
– Infrastruktuurin he ovat jo ratkaisseet. Milanolla on huhtikuun loppuun aikaa taata taloudelliset vakuudet. Tapaan hyvin pian uudestaan italialaiset kollegamme.
Kyseessä on mielenkiintoinen hanke, jota on ajettu viime vuodesta lähtien. Nimittäin KHL ja Hockey Milano Rossoblu tekivät vuosi sitten sopimuksen, jossa KHL lupasi tukea seuran nostamiseksi Italian kärkeen.
Tällä kaudella Hockey Milano Rossoblu on pelannut Italian ”Mestiksessä” eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, jossa se on kakkosena. Joukkueessa pelaa myös suomalaispuolustaja Kimmo Pikkarainen.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?