Selänne: Helppoa kun uskoo
Anaheimista kuuluu kummia: Ducks-pelaajilla on hymyt suussa. Tähän syynä lienee täydellinen muutos joukkueen otteissa – 11 pistettä viimeisestä kuudesta ottelusta, mukaan lukien vierasvoitto Vancouverista.
– On ollut pitkä aika siitä kun olemme viimeksi voineet pitää hieman hauskaa. Häviäminen ei ole kivaa. Me emme ota kuitenkaan mitään itsestäänselvyytenä. Meidän täytyy palata jäälle ja töihin, sanoi The Orange County Registerin mukaan kapteeni Ryan Getzlaf, jolle kausi on ollut erityisen vaikea.
– Kun voittaa, yhteishenki paranee, hän jatkoi.
Teemu Selänne oli samoilla linjoilla.
– Kuten olen aina sanonut, kyse on vain itseluottamuksesta. On käsittämätöntä kuinka helpolta kaikki vaikuttaa kun uskoo siihen mitä tekee. Kaikki ovat itsevarmoja nyt – sen voi tuntea pukuhuoneessa, Selänne kehui.
– Meillä on nyt neljä peliä ennen All Star -taukoa. Nyt on aika painaa ja yrittää sijoittua hyvin.
Ilmeinen vahvuus ankoilla on ollut maalinteko viimeisissä otteluissa – ei sinänsä yllätys joukkueen ykkös- ja kakkosketjun huomioon ottaen. Parannusta on kuitenkin samaan aikaan tapahtunut puolustuspäässä ja maalivahtiosastolla.
– Yksi asia, jonka olemme hyväksyneet on, että hyökkäys kanavoituu sitä paremmin, mitä vähemmän annamme (vastustajalle) laukauksia, Getzlaf uskoo.
Anaheim on tällä hetkellä 14 pistettä pudotuspelirajasta jäljessä, kilpailijoita vähemmän pelanneena tosin. Pääsy playoffeihin on vähintäänkin vaikeaa jo matemaattisestikin, mutta toisaalta aiempina vuosina ankat ovat aika ajoin näyttäneet, että parhaimmillaan joukkue on liigan kärkeä ja pystyy käsittämättömän pitkiin voittoputkiin.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?