Haastattelussa SM-liigan Jukka-Pekka Vuorinen: Lahti on yksi Talviklassikon vaihtoehto
SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen antoi SuomiKiekko.com-sivustolle haastattelun, jossa hän käy läpi ulkoilmapelejä ja maailmanmestaruuden vaikutusta SM-liigaan.
SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen, mikä merkitys on Talviklassikolla SM-liigalle?
Tämä on yksi kauden kohokohdista finaalien ja pudotuspelien lisäksi. Tähän mennessä siinä on pelannut vain nämä kaksi joukkuetta, mutta osin sen ansiosta julkisuutta on riittänyt ja tapahtuma on kasvanut. Suuret katsojamäärät näkyvät myös liigan keskiarvoissa. Nämä ovat positiivisia asioita koko SM-liigan kannalta.
Kuinka tärkeää mielestäsi oli saada myös toinen, Suomi-Venäjä-ottelu, pelattavaksi stadionille?
Sillä oli se etu, että se (maaottelu) mahdollisti koko paketin syntymisen. Kulujen osalta tuli helpotusta Stadionin osuudessa. Kulujen jakosuhde on liiton ja HIFK:n välinen sopimus, siitä en sen enempää tiedä.
Onko SM-liigan tavoitteena viedä ”klassikko” muuallekin?
Me yritetään sitä ajatusta ruokkia. Lahti on yksi vaihtoehto, mutta siellä on ollut tiettyjä muita haasteita miksi järjestelyt eivät ole menneet eteenpäin. Tapahtumat ovat aina tiettyyn paikkaan sidottuja, ja kustannukset muodostuvat sen paikan mukaan.
Tampereella ollaan taidettu keskittyä viime aikoina enemmän uuden hallin suunnitteluun. Mutta Tampere tarvitsisi jotain tällaista. Siellä kuitenkin on paljon kiekkokulttuuria, ja varmasti kysyntää.
Tampere varmaan olisi hyvä isäntäkaupunki, koska siellä on luonnollisesti kaksi SM-liigajoukkuetta kannattajineen?
Jos esimerkiksi viime vuonna olisi ollut joku muu Jokereiden vastustajana kuin HIFK, mistä alkuvaiheessa keskusteltiinkin, niin ei tämä samalla tavalla toimisi. Paikallisuus on se ehdoton edellytys, että tapahtuman saa kasvamaan näin suureksi. Täälläkään ei ole mikään itsestäänselvyys, että saadaan tupa täyteen. Oli iso riski ottaa järjestysvastuu ”klassikosta”, ja saada ihmiset innolla mukaan toista vuotta peräjälkeen.
Kannattaako SM-liiga sitä, että Helsingissä järjestettäisiin ulkoilmaottelu vaikka joka vuosi?
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!