Haastattelussa Kimmo Kuhta – "Hommia pitää tehdä enemmän kuin nuorempana"
Helsingin IFK:n konkarilaituri Kimmo Kuhta kertoo SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa muun muassa, mistä joukkueen joulunjälkeinen vire johtuu, mitä Granlundin veljeksille pitäisi tehdä ja kuinka paljon hän toivoo Tottenhamin voittavan Valioliigan mestaruuden futiksessa.
Kimmo Kuhta, HIFK:n peli on joulun jälkeen toiminut hyvin, vaikka pelaajia on poissa eri syistä. Miten käytitte pelitauon hyväksenne?
Ollaan pyritty siihen, että rakennetaan meidän peliä siihen suuntaan, että se menee koko ajan eteenpäin ja eteenpäin. Huilattiin tarpeeksi ja treenattiin tarpeeksi; niin ettei pelkästään treenattu ja jauhettu, vaan siihen mahtui myös tarpeeksi lepoa. Tuollaiset tauot ovat sellaisia, että pitää henkisesti ladata itsensä täyteen. Tiedettiin, että tulee tosi kova pätkä helmikuun alkuun asti. Pitää jaksaa ja olla valmis taistelemaan joka ilta voitosta.
Kuinka tyytyväinen olet kauden alkupuoliskoon omalta osaltasi ja joukkueelta?
Alkukausi oli sellaista vuoristorataa, että ei löydetty hyvän pelin jälkeen toista hyvää peliä millään. Ei saatu voittoputkea päälle, mikä on henkisesti raskasta. Siinä ei ole kuin yksi tie – tehdä vähän enemmän hommia ja joka jätkän täytyy ottaa itseään niskasta kiinni. Ei se odottamalla tai sormia napsauttamalla tule. Me päätettiin kimpassa tehdä niin paljon duunia, että se alkaa tulee sieltä pikku hiljaa. Niin kuin aiemmin sanoin, tärkeintä on se, että peli menee eteenpäin, mitä se on tehnyt vähän kerrallaan koko kauden.
Alkukausi on ollut myös tehollisesti hyvä. Pelasit paljon Petteri Wirtasen ja Ville Peltosen kanssa. Onko mielestäsi tärkeää, että ketju pysyi pitkään kasassa?
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!