Vahvistus: KHL-joukkueen lentoturman syynä lentäjän virhe
Lokomotiv Jaroslavlin jääkiekkojoukkueen traaginen lentoturma johtui lentäjän virheestä. Onnettomuutta tutkinut komitea kertoi asiasta keskiviikkona uutistoimisto Ria Novostin mukaan.
Tutkimusten mukaan lentokone ei saavuttanut tarvittavaa nopeutta, koska nousukiihdytyksen aikana lentäjä painoi huolimattomasti jarrua.
– Lentäjän päättämä nousukiihdytyksen nopeus 190 kilometriä tunnissa oli 20 km/h liian vähän, komitean puheenjohtaja Alexei Morozov kertoi Moskovassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, kumpi lentäjistä jarrutti nousukiihdytyksen aikana.
Tutkijoiden mukaan turman taustalla oli kaikkiaan neljä tekijää: lentäjien koulutuksen puute, miehistön vajaavainen valmistautuminen lentoon, nousuun lähdön normaalien käytäntöjen noudattamatta jättäminen sekä miehistön yhteistyön puute.
Lisäksi kumpikaan lentäjä ei ollut lentokykyinen, sillä toisen pilotin verestä löytyi merkkejä rauhoittavista lääkkeistä, ja toisella lentäjällä oli diagnisoitu motoriikkaa heikentävä sairaus.
Morozovin mukaan Yak-42-lentokone oli kunnossa.
Lokomotiv Jaroslavlin joukkuetta kuljettanut lentokone syöksyi maahan heti nousun jälkeen 7. syyskuuta. Joukkue oli matkalla Minskiin kauden avausotteluun. Turmassa sai surmansa kaikkiaan 43 ihmistä.
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!