Tuukka Rask loisti Bostonin maalilla

Tuukka Rask oli torstaina toisessa peräkkäisessä ottelussa Boston Bruinsin aloittavana maalivahtina ja suomalainen nappasi samalla toisen peräkkäisen voittonsa. Rask torjui 27 laukausta, kun Boston kukisti Edmonton Oilersin kotonaan 6-3.
– En edes muista milloin viimeksi pelasin kaksi ottelua (peräkkäin). Tämä tuntui hyvältä ja oli hyvä saada taas voitto tilille, Rask iloitsi Bostonin verkkosivuilla.
Rask hävisi kauden kolme ensimmäistä otteluaan ennen maanantain Islanders-voittoa.
Bostonin päävalmentaja Claude Julien halusi antaa Raskille vastuuta, koska joukkue pelaa ensi viikolla alkavalla jaksolla seitsemän ottelua 12 päivän sisään.
– Silloin tällöin pitää päästää hänet (Rask) vauhtiin ja tämä tuntui hyvältä tilaisuudelta sille. Tiedätte toki, kuka aloittaa seuraavassa ottelussa (Tim Thomas), mutta meillä on paljon pelejä tulossa ja halusin antaa hänelle (Rask)mahdollisuuden päästä lähemmäksi huipputasoaan, Julien sanoi.
Voitto oli alkukaudella rämpineelle Bostonille jo neljäs peräkkäinen. NHL-syksyn positiivisiin yllättäjiin lukeutuva Edmonton hävisi vasta toisen kerran viimeisessä yhdeksässä ottelussaan.
BOSTON – EDMONTON 6-3 (2-2,2-0,2-1)
BOS: Tuukka Rask 30 laukausta/27 torjuntaa
Lennart Petrell, Edmonton 0+0, -1, 0, 0, 9:07
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähde: HIFK julkistaa huomenna kaksi kovaa vahvistusta – ”Ilmoittautuu mestaruuskisaan”
- Kiekkofanit ihmeissään Mike Babcockin siirrosta Columbukseen: ”Laine raukka”
- Yle: Tapparan tähtihyökkääjä siirtyy NHL:ään – tässä on uusi seura
- Vuoden torjunta? NHL:n finaaleissa nähtiin uskomaton pelastus – ”Epätodellista”
- Kohussa ryvettyneelle konkarille uusi mahdollisuus! Tässä on Patrik Laineen seuraava päävalmentaja: ”Itsekäs k*sipää”
- Stanley Cup -finaaleissa pelaa NHL-kauden isoin ryöstö – haastaa nyt 10 miljoonan supertähden
- IL: Anton Lundell puolustaa kiivaasti kritisoitua Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Tiesitkö? NHL:n finaalit näkyvät kattavasti Suomessa – televisiointi ja otteluohjelma
- Hienoja uutisia! Suomi pääsee isännöimään kahdet jääkiekon MM-kilpailut
- NHL-haaveet unholaan? Lähde: Entisen HIFK-taiturin ura jatkuu KHL:ssä
- Uusi seurapomo tuli ryminällä sisään – Mikael Granlundille kenkää ja toinen suomalaistähti tilalle?
- Siirtyykö yli 500 Liiga-ottelun konkari Mestikseen? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-tähti jäi ilman NHL-sopimusta – viidelle suomalaiselle kova kohtalo
- The Athletic: Sebastian Aho saamassa jättisopimuksen NHL:ssä – verrataan toiseen supertähteen
- MM-kisojen lohkoihin tulossa muutoksia – Leijonat saamassa ikävän uutisen
- Lähde: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Hienoja uutisia! Suomi pääsee isännöimään kahdet jääkiekon MM-kilpailut
- NHL-haaveet unholaan? Lähde: Entisen HIFK-taiturin ura jatkuu KHL:ssä
- Lähde: Palaako Liigan entinen pistekuningas rapakon takaa Eurooppaan? Ruotsalaisseura ilmaisi kiinnostuksensa