Leijona-haastattelu: Jarkko Immonen
KHL-liigan AK Bars Kazania edustava Jarkko Immonen myöntää ennen Karjala-turnauksen torstain avausottelua Venäjää vastaan, ettei ole juurikaan tutustunut vastustajan nimilistaan. SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa Immonen kertoo myös, ettei vielä tarkkaan tiedä, tuovatko kotiturnaukset paineita vai toimivatko ne voimavarana pelaajille.
Millainen on fiilis viime kevään MM-kullan jälkeen pukea taas leijonapaita päälle?
Hieno fiilis on taas tänne tulla pelaamaan, ja totta kai viime keväältä on hienot muistot. Ei mulla ole kuin hyviä muistoja maajoukkueesta muutenkaan. Kyllä nämä on hienoja pelejä ollut aina.
Olette kotiyleisön edessä nyt Karjala-turnauksessa ja keväällä MM-kisoissa. Tuoko se paineita vai toimiiko voimavarana?
//
Sitä on vähän vaikea sanoa. Totta kai on enemmän kaikkea muuta pelin ulkopuolisia juttuja – on enemmän esillä sekä on kaikkea toimintaa ja muuta. Pitää vain osata kääntää se positiiviseksi asiaksi. Kisoissa on hieno tuki taustalla ja koko ajan on yleisö mukana.
Pelaat nimellisessä ykköskentällisessä. Onko itselläsi suuret odotukset, että peli lähtee heti kulkemaan?
Kyllä me ehkä enemmänkin lähdetään sellaista hyvää peliä pelaamaan. Täällä pitäisi sitä ylivoimaakin tulla ja sitä kautta maaleja odotetaan meidän kentältä. Mutta ei niistä paineita pidä ottaa, vaan positiivisesti ajatella, kun saa luottoa. Se pitää käyttää hyväkseen ja osoittaa ansaitsevansa sen (peliajan) ja uskoa että saadaan homma toimimaan.
Minkälaista Venäjää odotat vastaan avauspelissä?
Venäjän joukkueessa on ainakin neljä tai viisi miestä samasta joukkueesta. En ole kauheasti katsonut muuten Venäjän joukkuetta enkä tiedä sen enempää, mutta ehkä vähän toisentyyppinen, vähän enemmän eteenpäin, ei niin paljon kääntelyä takaisin ja haeta lenkkejä. Mutta tietenkin siellä on se henkilökohtainen taito ja semmoinen haastamispelaaminen on vahvaa. 1-vs-1-pelaamisessa pitää aina olla huolellinen heitä vastaan.
Haastattelu: Kai Lintinen
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä