Koivu töhötti kiekon omaan verkkoon
Anaheim Ducksin tuska jatkui keskiviikon NHL-kierroksella. Ducks kärsi kuudennen peräkkäisen tappionsa taivuttuaan kotiyleisönsä edessä Nashville Predatorsille 2-4. Anaheim on voittanut vain kerran viimeisessä 10 ottelussaan ja on vajonnut Läntisessä konferenssissa toiseksi viimeiselle sijalle.
Anaheimin turmaksi koitui Nashvillen ketju Patric Hörnqvist (0+3)-Craig Smith (2+1)-Colin Wilson (1+1). Viime kevään MM-kisoissa USA:ta edustanut Smith kasvatti saldonsa lukemiin 7+7=14 ja siirtyi NHL:n tulokkaiden pistepörssin kärkipaikalle.
Hörnqvist tuli kuuden ottelun pituisen maaliputkensa päähän, mutta jatkoi mehevää pistetehtailuaan. 24-vuotias ruotsalaislaituri aloitti kauden tehottomasti, mutta on kerännyt viimeisessä seitsemässä kamppailussa kaikki pisteensä 7+4=11.
Nashvillen 2-0 -osuma merkittiin alunperin Hörnqvistille, mutta muutettiin Colin Wilsonin nimiin, koska Anaheimin Saku Koivu laittoi kiekon omaan verkkoon.
Koivun ja ketjukaveri Teemu Selänteen ilta oli synkkä. Kaksikko oli jäällä Nashvillen ensimmäisen, toisen sekä viimeisen maalin aikana ja sai plusmiinustilastoonsa lukeman -3. Sekä Koivu että Selänne ovat nyt jääneet kolmessa peräkkäisessä ottelussa ilman tehopisteitä.
Pekka Rinne palasi Nashvillen tolppien väliin ja torjui 29 laukausta. Rinne oli edellisenä iltana ollut ensimmäisen kerran tällä kaudella ´aloittavana luukkuvahtina´, kun Predators taipui Los Angelesin hallissa 3-4.
Anaheimin Jonas Hiller pysäytti 28 laukausta. Tappio oli Hillerille viides peräkkäinen.
NHL keskiviikkona (09.11.2011)
OTTAWA – NY RANGERS 2-3 (0-0,1-2,1-1)
TAMPA BAY – PHILADELPHIA 2-1 ja (0-0,0-1,1-0,1-0)
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+1, 0, 2, 0, 22:21
ANAHEIM – NASHVILLE 2-4 (1-2,1-1,0-1)
NSH: Pekka Rinne 33/31
Saku Koivu, Anaheim 0+0, -3, 0, 3, 15:42
Toni Lydman, Anaheim 0+0, -1, 0, 1, 17:32
Teemu Selänne, Anaheim 0+0, -3, 0, 4, 19:13
Teemu Laakso, Nashville ei kokoonpanossa
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
//
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu