KalPa vahvisti Mikko Koskisen palkkaamisen

KalPa on hankkinut uudeksi korkean profiilin maalivahdikseen suurlupaus Mikko Koskisen (23). Koskinen siirtyy KalPaan New York Islandersin NHL-organisaatiosta, Bridgeport Soundtigersin AHL-joukkueesta. Maalivahdin hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Ari Ahonen siirtyi KalPasta KHL:ään.
Kaudella 2008-2009 Koskinen pelasi Bluesissa loistavan kauden ollen ehdolla SM-liigan tulokkaaksi, varattiin kesällä pienellä numerolla NHL:ään ja siirtyi saman tien Pohjois-Amerikkaan.
– Viimein kaikki nimet ovat kaikissa tarvittavissa papereissa ja voimme vahvistaa julkisen salaisuuden. KalPa ei tingi kovista urheilullisista tavoitteista, siksi halusimme ja saimme parhaan vaihtoehdon. Koskinen on Suomen kaikkien aikojen kovimpia maalivahtilupauksia ja lahjakkaimpia KalPassa koskaan nähtyjä pelimiehiä, kertoo KalPan toimitusjohtaja Kimmo Kapanen.
Koskinen on uuteen seuraansa tyytyväinen.
– Täällä on hieno joukkue ja hyvä buumi päällä. Uskon, että KalPa on tässä vaiheessa uraa paras vaihtoehto kehittyä ja mennä eteenpäin. Ja voittaa siinä samalla. Kun KalPa osoitti kiinnostusta, tiesin valmiiksi että pelaajaomistajilla Kapasella ja Timosella on näkymys siitä, miten asiat huippuorganisaatiossa hoidetaan, he ovat nähneet paljon ja tehneet urillaan oikeita asioita. Kun otin selvää organisaatiosta vielä muuta kautta, sain vahvistuksen omalle käsitykselleni, miten hyvin pelaajien asiat täällä hoidetaan, kertoo Koskinen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!