Haastattelu: HV71:n suomalaistähti Jesse Joensuu
SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa HV71:n suomalaistähti Jesse Joensuu kertoo, miten hän on kotiutunut Ruotsin Elitserieniin Pohjois-Amerikan visiitin jälkeen.
Kuinka oma kautesi on seurajoukkueessa (HV71, SWE) alkanut?
Hyvin on alkanut. Pohjois-Amerikasta palattiin Euroopan kuvioihin, ja mielestäni muutos on tapahtunut sujuvasti. Ollaan positiivisilla fiiliksillä kun seuran kanssa on mennyt hyvin. Se on sitä mitä halusin – että pääsee joukkueeseen mikä voittaa. Roolini alkukaudella on ollut pelaaminen ykkös- tai kakkosketjussa, ja olen saanut vastuuta myös ylivoimalla.
Minkälainen ero on pelityyleissä Pohjois-Amerikan ja Ruotsin välillä?
Sellainen selvä ero on; joskus pelien aikana, kun on erä tai puolitoista pelattu, tulee turhautunut olo ja haluaisi itseltään enemmän. Ajattelee, että vitsi kun ei pääse maalintekopaikoille ja mitä tässä perkule pitäisi tehdä. Mutta sitten on huomannut sen, että pelityyli on aika erilainen, peli saattaa olla 0-0 tai 1-0, että eihän siellä muutkaan ole hirveästi päässyt maalipaikoille.
Maalipaikkoja ei tule niin usein kuin Pohjois-Amerikassa. Ammutaan vähemmän ja pyritään saamaan parempia maalintekopaikkoja ennen ratkaisua.
Oletko joutunut muuttamaan pelityyliäsi?
Kiekollista peliä on pitänyt pelata erilailla. Amerikassa pyrittiin lähtemään nopeasti puolustusalueelta pois ja lyömään kiekkoa päätyyn. Täällä monta kertaa odotetaan ja pyritään pelaamaan ja syöttelemään omien puolustajien kanssa.
Miten vertaisit rooliasi seurajoukkueessa ja Leijona-paidassa?
Seurajoukkueessa pääsen pelaamaan ehkä kiekollisempaa peliä, mutta en voi mitenkään sanoa, että ketjukaverit olisivat parempia. Mutta rooli on erilainen ja tulosvastuuta on enemmän. Totta kai siitäkin roolista nauttii eri tavalla.
Rooli on hyvä, ja olen hyväksynyt sen, ja kuten ketjuna todistettiin, niin homma toimii.
Haastattelu: Kai Lintinen
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä