Erikoishaastattelu: KHL:n suomalaistähti Oskar Osala

SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa on tällä kertaa Pohjois-Amerikasta täksi kaudeksi Venäjälle ja KHL-liigaan siirtynyt Oskar Osala. Kovana twiittajana tunnettu Osala (Twitter-tili: @OskarOsala) kertoo haastattelussamme muun muassa mietteitään Ville Niemisen seuranvaihdoksesta sekä venäläisestä kiekkokulttuurista.
Osala edustaa tätä nykyä Neftehimik Niznekamskin joukkuetta.
Siirryit täksi kaudeksi usean Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen KHL:ään ja Venäjälle. Kyllästyitkö hakemaan näytönpaikkaa farmisarjoista vai halusitko vain nähdä muutakin kiekkomaailmaa?
En sanoisi että kyllästyin. AHL on hyvä sarja jossa viihdyin hyvin. Mutta koin että kolme vuotta siellä opetti ja antoi minulle kaiken, mitä sieltä pystyin ammentamaan. Kehitykseni kannalta parasta oli uuden kiekkokulttuurin oppiminen. Ja taloudellisesti siellä jatkaminen olisi myös ollut hyvin kannattamatonta koska palkkataso AHL:ssä on pienempi kuin missään Euroopan sarjoista.
Ja koin myös että NHL-pelien saaminen Carolinassa oli hyvin vaikeaa ellei mahdotonta ja he omistavat oikeuteni vielä tämän ja ensi kauden.
Mitä muita asioita siirron taustalla oli? Varmasti myös raha näytteli aika suurta roolia?
Tietenkin taloudelliset asiat painaa, mutta ensi sijalla urani tässä vaiheessa on ehdottomasti pelilliset asiat. Kolmessa kaudessa kerkesin kyllä maksamaan oppirahani.
Neftehimikin kausi on toistaiseksi ollut varsin alavireinen? Mikä pelissä mättää?
Vaikea löytää yksittäistä tekijää. Mielestäni kompurointi on monen tekijän summa.
//
Entä omat pelisi? Kymmenen matsia ja yksi maali alkukaudesta. Vastuuta minuuteissa aika vähän. Oliko se pettymys?
Tietysti toivoin parempaa alkua ja ensimmäisissä peleissä kun vastuutakin tuli hieman enemmän olisi kelkka ja itseluottamus voinut kääntyä eri suuntaa. Paikkoja oli enemmän kun laki sallii, mutta kiekot kolisi tolpissa ja veskarin suojissa.
Nyt olen saanut rääkätä jalkoja kuukauden verran ja toivon pääseväni tuoreella jalalla uuteen nousuun kohti loppukautta.
Loukkaannuit lokakuun alkupuolella Traktor-pelissä? Mikä käden tilanne on? Milloin pääset taas tositoimiin?
Kädessä on murtuma. Pelikunnossa olen toivottavasti heti maajoukkuetauon jälkeen.
Millaista kiekkoilijan elämä on Venäjällä? Varmaan kulttuurierot ylipäätään esim. Yhdysvaltoihin nähden on varsin isoja?
Kaukalon ulkopuolella on ollut hyvin pieni kulttuurishokki. Ruoka on esimerkiksi hyvää ja meillä on synkannut tosi hyvin Villen (Nieminen), Tuomaksen (Tarkki) ja Tuukan (Mäntylä) kanssa.
Mutta kaiken hallilla tapahtuvan suhteen on ollut kyllä totuttelemista. Jenkeissä asiat hoidetaan todella jämptisti ja selkeästi ja se tapa on juurtunut jotenkin selkäytimeen ns ammattimaiseksi tavaksi toimia.
Täällä kaikki on vähän rennompaa ja ei välitetä yksityiskohdista samalla tavalla. Se on välillä ihmetyttänyt, mutta se on venäläinen tapa toimia ja se on toiminut vuosikymmeniä, joten turha sitä on pitää mitenkään vääränä tapana. Se on heidän tapansa toimia ammattimaisesti.
Teitä on Neftehimikissä muitakin suomalaisia: Tuomas Tarkki ja uutena nimenä Tuukka Mäntylä. Ville Nieminen tosin poistui joukosta. Mitä mietteitä Villen lähdöstä? Joko odotat hänen kohtaamistaan kaukalossa?
Olen niin onnellinen Villen puolesta. Hän todellakin ansaitsi pestinsä Riiassa. Hän ei missään vaiheessa saanut mahdollisuutta täällä, mutta silti pysyi positiivisena ja teki järkyttävän määrän hommia pitääkseen itseään kunnossa tai jopa kehittääkseen vielä itseään. Uskon, että se kantaa Latviassa hedelmää. Oli kiva seurata tosi ammattilaista.
Mitä kaikkea puuhailette yhdessä kaukalon ulkopuolella? Oletteko lähinnä suomalaisten kesken vai onko joukkueella laajempaakin ohjelmaa pelien ulkopuolella?
Kyllä aikalailla suomalaisten kesken tulee vaan oltua.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä Nick Halloranin uusi joukkue!
- Ruben Rafkin palaa Liigaan: ”Arvokas kivijalkapelaaja”
- NHL:ssäkin pelannut hyökkääjä tekee paluun Liigaan: ”Maalinälkäinen ja nopeajalkainen”
- Ruotsille järisyttävä NHL-vahvistus!
- Hurjat tehot mättänyt suomalainen sai NHL-sopimuksen!
- MM-kisojen puolivälierien otteluparit ovat selvillä – Leijonat kovassa paikassa
- Waltteri Merelä latasi suoran kommentin MM-puolivälieräparien ”lottoarvonnasta”
- Kanadan NHL-tähden MM-kisat ohi – tilalle 18-vuotias superlupaus
- Antti Pennanen esitti yhden toiveen MM-puolivälierään: ”Kunhan me vaan saataisiin…”
- Ilves pyöräytti jatkosopimuksen ulkomaalaisvahvistuksensa kanssa
- Antti Pennanen paljastaa: Leijoniin uusi pelaajavahvistus tulossa
- Urheilucast: Antti ja Juhani Tyrväinen siirtymässä samaan seuraan Liigassa
- Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- Urheilucast: Leijonat-tähdellä riittää ottajia – viisi Liiga-seuraa kintereillä!
- Tässä Ville ja Mikko Petmanin uusi seura!
- Liigan pistetykki loikkaa kilpailijan leiriin!
- Urheilucast: Liiga-seurat taistelevat Leijonien MM-pelaajasta – Tappara jää nuolemaan näppejään?
- Ville Nieminen hermostui Antti Pennaselle ja Antti Mäkiselle Viaplayn studiossa: ”Ihan karmeeta!”
- Tässä Leijonien uudet ketjut – luottosoturi heivattiin katsomoon!
- Kova kaappaus: SHL-mestari siirtyy Liigaan!