Clarke palkattiin Lajusen tilalle Bluesiin
Espoon Blues on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dale Clarken kanssa. 33-vuotias Clarke on espoolaisille tuttu pelaaja aikaisemmilta Blues-kausiltaan. Clarke pelasi viime kaudelle Ruotsin Elitserienissä Brynäsin joukkueessa, tehden 18 pistettä. Clarke on esiintynyt SM-liigassa viidellä eri kaudella 228 ottelussa edustaen Tapparaa, Bluesia ja HIFK:ta.
– Dale Clarken paluu Espooseen on hieno juttu ja uskomme hänen pystyvän auttamaan joukkuettamme vahvuuksien kautta. Clarke on valmennukselle tuttu pelaaja ja tiedämme tarkkaan minkälaisen pelaajan saamme, kertoo urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen.
Blues kartoittaa edelleen pelaajamarkkinoita ja pitää vahvasti kiinni tavoitteistaan kuluvan kauden osalta.
– Lajusen siirrosta saatu taloudellinen kompensaatio antaa meille vielä mahdollisuuden vahvistaa joukkuettamme. Mietimme koko ajan ratkaisuita millä voisimme vahvistaa joukkuetta kevään koitoksia silmällä pitäen, sanoo Vuorinen.
Clarke saapuu Suomeen tänään perjantaina ja on mukana lauantain ottelussa Kalpaa vastaan mikäli kaikki peliluvat saadaan kuntoon.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia