Selänteen ketsuppipullo sihahti auki

Teemu Selänne teki kauden ensimmäisen maalinsa maanantain NHL-kierroksella. Yksi osuma ei kuitenkaan riittänyt Selänteelle vaan hän iski avauserässä toisenkin, kunm Anaheim Ducks löi San Jose Sharksin vieraissa 3-2.
Selänne teki molemmat maalinsa Saku Koivun esityöstä. Selänteen kauden saldo on nyt 2+1. Koivulle pisteet olivat kauden ensimmäiset.
– Ensimmäinen maali on aina tärkein. Tässä hallissa ei ole helppo pelata, joten oli hyvä saada muutama maali aikaiseksi, Selänne sanoi Anaheimin verkkosivuilla.
Selänne vei Anaheimin lopulliseen johtoon ylivoimalla jo avauserän puolivälissä ja ohitti Sharks-vahti Antti Niemen toistamiseen viisi minuuttia myöhemmin.
San Jose kavensi keskimmäisen 20-minuuttisen aikana, mutta toisessa peräkkäisessä ottelussa osunut Anaheimin tähtilaituri Corey Perry yllätti Niemen rannelaukauksella päätöserän alussa. Ducks-pakki Toni Lydman sai maaliin kauden ensimmäisen syöttöpisteensä.
San Jose nousi vielä maalin päähän keasähankinta Brent Burnsin ohitettua Ducks-vahti Dan Ellisin Joe Thorntonin syötöstä. Sharks-kippari Thorntonille tehopiste oli kauden ensimmäinen.
Kauden ensiesiintymisensä tehnyt Niemi torjui 19 laukausta. Kauden alla leikkauksessa käynyt Niemi oli sivussa runkosarjan avauksesta ja toimi kahdessa sweuraavassa kamppailussa luukkuvahtina.
NHL maanantaina (17.10.2011)
TORONTO – COLORADO 2-3 ja (0-0,1-2,1-0,0-1)
TAMPA BAY – FLORIDA 4-7 (2-2,1-2,1-3)
Sean Bergenheim, Florida 1+0, 0, 0, 2, 16:03
WINNIPEG – PITTSBURGH 2-1 (2-0,0-1,0-0)
EDMONTON – NASHVILLE 3-1 (0-0,0-1,3-0)
Lennart Petrell, Edmonton 0+0, 0, 0, 0, 6:13
Teemu Laakso, Nashville 0+0, +1, 0, 0, 10:48
SAN JOSE – ANAHEIM 2-3 (0-2,1-0,1-1)
SJ: Antti Niemi 22 laukausta/19 torjuntaa
Saku Koivu, Anaheim 0+2, +1, 0, 2, 18:32
Toni Lydman, Anaheim 0+1, +1, 2, 0, 23:30
Teemu Selänne, Anaheim 2+0, +1, 0, 4, 15:43
Antero Niittymäki, San Jose varamaalivahtina
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jarmo Kekäläisen kohtalo selvillä – Toimittaja: NHL-seura teki päätöksensä uuden GM:n suhteen
- Sopimus julki – Aku Räty palaa Liigaan: ”Merkittävä palanen ensi kauden joukkuetta”
- KooKoo vahvisti maalivahtiosastoaan – tuore Suomen mestari haaviin: ”Kovat tavoitteet ponnistaa urallaan ylöspäin”
- Leijonien kentälliset Slovakia-otteluun julki – NHL-tähdet sivussa
- Pelicans pelaajakaupoilla – vahvistuu ruotsalaistaiturilla: ”Tunnetaan tarkasta laukauksestaan”
- Urheilucast: Leijonat-tähdellä riittää ottajia – viisi Liiga-seuraa kintereillä!
- Joudutaanko MM-kisoissa turvautumaan erikoissääntöön? Näin Leijonien vastustaja selviää
- Sidney Crosbylta tyly kommentti suomalaisfaneista
- Antti Pennanen ylisti nuorta superonnistujaa – puolusteli esitystä pikkumaita vastaan
- Kanada on lyöty – Leijonilta huima temppu MM-kisoissa!
- Antti Pennanen paljastaa: Leijoniin uusi pelaajavahvistus tulossa
- Urheilucast: Antti ja Juhani Tyrväinen siirtymässä samaan seuraan Liigassa
- Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- Tässä Ville ja Mikko Petmanin uusi seura!
- Liigan pistetykki loikkaa kilpailijan leiriin!
- Urheilucast: Liiga-seurat taistelevat Leijonien MM-pelaajasta – Tappara jää nuolemaan näppejään?
- Tässä Leijonien uudet ketjut – luottosoturi heivattiin katsomoon!
- Sami Kapanen MTV:llä: NHL-legendalta huolestuttavaa puhetta MM-kisoista: ”Ei ole hyvä trendi”
- Kova kaappaus: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- MM-kisoissa hurja jymypaukku suli