Lehtonen jälleen ottelun ykköstähti
Kari Lehtosen mahtava alkukausi jatkui tiistaina jo tutuksi muodostuneella tavalla: Dallas Stars voitti ja suomalaisvahti valittiin ottelun ykköstähdeksi. Lehtonen torjui 33 laukausta, kun Dallas löi Phoenix Coyotesin vieraissa rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 3-2.
Lehtonen on voittanut kauden kaikki seitsemän otteluaan. Hänet on valittu viisi kertaa kaukalon ykköstähdeksi.
Tällä kertaa Lehtonen oli lähellä tappiota. Adam Burish nosti Dallasin 2-2 -tasalukemiin vain 61 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä. Rankkarikisa venyi puolestaan kahdeksannelle kierrokselle asti ennen kuin ratkaisu saatiin aikaiseksi.
Phoenixin Patrick O´Sullivan ohitti Lehtosen rankkarikisan viidennellä kierroksella. Michael Ryder pelasti kuitenkin Lehtosen iskemällä tasoituksen heti perään.
Lehtonen esti kahdeksannella kierroksella Phoenixin Daymond Langkow´n yrityksen ja ensimmäistä kertaa urallaan rankkarikisaan osallistunut Stars-pakki Trevor Daley kävi iskemässä ratkaisun toisessa päässä.
– Olin iloinen, että Kari torjui edeltävän yrityksen, se otti vähän paineita pois niskastani. Mutta tämä oli nautittavaa. Se oli ensimmäiseni, joten olin innoissani, Daley sanoi Dallasin verkkosivuilla.
Varsinaisen peliajan muista maaleista vastasivat Dallasin Sheldon Souray sekä Phoenixin Raffi Torres ja Shane Doan. Kojoottikapteeni Doanille osuma oli NHL-uran 300:s.
Phoenixin Lauri Korpikoski syötti Torresin maalin. Korpikoski istui muutama minuutti myöhemmin jäähyaitiossa, kun Souray tasoitti lukemiksi 1-1.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä