Koivu yllättyi: Jännitin harjoitusottelua!
Saku Koivu ei ollut tyytyväinen Anaheim Ducksin peliin Hartwall Areenalla tiistaina. Anaheim kukisti Jokerit jatkoajalla 4-3, mutta Koivun mukaan vastaava esitys ei tule riittämään perjantaina samaisessa hallissa Buffalo Sabresia vastaan.
– Kyllähän tämä oli (meiltä) aika keskitason ottelu. Olihan se odotettavissakin. Aikaeron ja matkustelun takia lähtökohta oli aika hankala, Koivu kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Fyysisesti perjantaita ajatellen tälläinen yksi ottelu tähän väliin tekee hyvää, mutta paljon pitää omaa tasoa nostaa, jotta perjantaina pystytään voittoa lähteen hakemaan, Koivu jatkoi.
Ottelun avausmaalin syöttänyt Koivu ei kuitenkaan laittanut lopussa tiukaksi muodostunutta taistelua pelkästään Anaheimin vaisuuden piikkiin vaan jakoi tunnustusta isännille.
– Jokerit pelasi erittäin vahvan ottelun, vauhtia ja taitoa kyllä riitti. Joukkueena he pelasivat tiivistä puolustuspeliä ja vastahyökkäyksiin tultiin kovalla vauhdilla. Jokerit pelasi vahvasti ja varmasti ansaitsee sen menestyksen, mitä heillä on alkukaudesta liigassa ollut.
Koivu oli otettu yleisöltä saamastaan vastaanotosta, mutta oli samalla vähän yllättynyt omista tunteistaan ennen ottelua.
– Faneilta saamamme vastaanotto, ja itseni saama vastaanotto, oli mahtava. Tämä oli kuitenkin enemmän Teemun ilta, hän on täältä kotoisin ja pelannut Jokereissa.
– Olin hieman yllättynyt omista fiiliksistäni. Jännitin vaikka tämä oli vain harjoitusottelu.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Carolinalle surkeita uutisia: tähtihyökkääjä loukkaantui pelottavasti ja Jesperi Kotkaniemi jätti pelin kesken
- Veli-Matti Savinaiselle suihkukomennus – latasi suorat sanat tuomiostaan
- Montreal Canadiens sai kammottavia uutisia
- Kova ratkaisu! Edmonton nakkasi puolustajansa siirtolistalle
- Jättivahvistus: 54 kihauksen maalitykki avaa kautensa NHL:ssä
- Tänään TV:ssä: NHL:ää ilmaiskanavalta – mukana useita Leijonat-tähtiä
- Onko tässä NHL:n viime kesän suurin ryöstö? Minimipalkkainen taituri takoo kovia tehoja
- Liiga-pomolle kävi nolosti – kilpailuvirasto puuttui puheisiin
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun tehopuolustajan
- HIFK saa isoja vahvistuksia!
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat