KalPa jyräsi liigan kärkeen
KalPa nousi SM-liigan kärkeen voitettuaan kotiottelussaan TPS:n 4-2. TPS antoi paikoin hyvää vastusta sumputettuaan keskialuetta, mutta KalPan paremmuudesta ei lopulta ollut epäselvyyttä. Voitto oli KalPalle jo viides perättäinen.
Ensimmäinen erä jäi maalittomaksi, mutta heti toisen erän alussa Kalle Kerman hyödynsi TPS:n kiekonmenetyksen ja maalasi KalPan johtoon. Toisen KalPan maalin teki ylivoimalla Matti Kuparinen komean Tuomas Kiiskisen kuvion päätteeksi.
TPS pääsi otteluun mukaan Michal Birnerin ylivoimamaalille. KalPa oli unohtanut Birnerin vapaaksi. Henri Laurila maalasi kolmannessa erässä KalPan jälleen johtoon suoraan syötöstä, mutta TPS sai vielä toivoa, kun Ryan Stone ohjasi ylivoimalla Michal Birnerin laukauksen maaliin.
TPS:n antisankarina kunnostautui lopulta Jakub Cerny, joka suorastaan älyvapaasti taklasi Matti Kuparisen laitaan ja joutui suihkuun minuuttia ennen loppua. Ottelun viimeisillä sekunneilla Joonas Riekkinen maalasi tyhjiin.
Kolme IS-tähteä sai Laurila, kaksi tähteä Stone ja yhden tähden Birner.
KalPa – TPS 4-2 (0-0,2-1,1-1)
21.11 1-0 Kalle Kerman (Jaakko Rissanen)
27.36 2-0 Matti Kuparinen (Sakari Salminen, Tuomas Kiiskinen) yv
37.18 2-1 Michal Birner (Ryan Stone, Tomas Plihal) yv
48.37 3-1 Henri Laurila (Marko Kauppinen, Tuomas Kiiskinen) yv
54.53 3-2 Ryan Stone (Michal Birner, Ville Vahalahti) yv
59.57 4-2 Joonas Riekkinen (Marko Kauppinen) yv tm
Maalivahdit
KalPa: Ari Ahonen 5+2+5=12
TPS: Aleksis Ahlqvist 7+2+12=21
Yleisöä 4531
//
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
KalPa nousi SM-liigan kärkeen voitettuaan kotiottelussaan TPS:n 4-2. TPS antoi paikoin hyvää vastusta sumputettuaan keskialuetta, mutta KalPan paremmuudesta ei lopulta ollut epäselvyyttä. Voitto oli KalPalle jo viides perättäinen.