JYP kaatoi Jokerit – Ruutu järjesti melkoisen show´n
Pelinsä hyvälle tolalle saanut JYP nousi SM-liigan sarjataulukossa jo seitsemänneksi voitettuaan tiistain kotiottelussaan Jokerit 3-2. Tasaisessa ottelussa JYPin maalivahti Joni Myllykoski pelasi hienosti ja oli osaltaan pysäyttämässä Jokereita. Eric Perrin vastasi päätöserässä voittomaalista Jokereiden pelattua tilanteessa huolimattomasti.
Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli ollut Jani Ritan ja Sami Vatasen ylivoimamaalien jälkeen 1-1. Vatasen maalin syötti Perrin. Toisen erän lopulla Juha-Pekka Hytönen maalasi JYPin johtoon Antti Pihlströmin syötöstä, mutta kolmannen erän alussa Teemu Pulkkinen tasoitti 2-2:een. Viimeisen sanan sanoi kuitenkin Perrin.
Kolme IS-tähteä sai Perrin, kaksi tähteä Pulkkinen ja yhden tähden Vatanen. Jokerit putosi sarjataulukossa neljänneksi.
Ottelussa ainakin yleisön päähuomion varasti Jokereiden Jarkko Ruutu. Mies koki muutaman kovan taklauksen ja kalasteli useita jäähyjä, mutta turhaan. ”Rudin” show meni myös päävalmentaja Erkka Westerlundin mielestä liian pitkälle.
– Kyllä se Jarkon homma meni välillä yli. Täytyy toki muistaa, että Ruutu on melkoinen silmätikku jäällä. Joskus voisi myös häntä kohtaa tehdyistä rikkeistä tuomita jäähyjä, Westerlund kommentoi.
JYP – Jokerit 3-2 (1-1,0-1,1-1)
15.16 0-1 Jani Rita (Teemu Pulkkinen, Teemu Eronen) yv
18.45 1-1 Sami Vatanen (Eric Perrin, Jani Tuppurainen) yv
35.42 2-1 Juha-Pekka Hytönen (Antti Pihlström)
41.55 2-2 Teemu Pulkkinen (Tomi Mäki, Antti Kerälä)
54.57 3-2 Eric Perrin
Maalivahdit
JYP: Joni Myllykoski 8+13+12=33
Jokerit: Eero Kilpeläinen 13+6+6=25
Yleisöä 4360
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio