Jokeri-tähti: Liigassa meno paljon päättömämpää
Ilari Filppula vietti viime kauden rapakon takana, mutta ei päässyt pelaamaan yhtään NHL-ottelua. Tiistaina Filppula luisteli Helsingissä Jokereiden paidassa Anaheim Ducksia vastaan harjoitusottelussa, joka oli samalla NHL-joukkueelle tärkeä kenraaliharjoitus ennen runkosarjan alkua.
Hienosti taistellut Jokerit hävisi kamppailun lopulta jatkoajalla 3-4. Tehot 0+2 kerännyt Filppula oli mukana isäntien ensimmäisessä ja viimeisessä maalissa.
Peli NHL-joukkuetta vastaan oli Filppulan mukaan aivan erilaista kuin peli SM-liigajoukkuetta vastaan.
– Se on niin erilaista peliä, vauhti on jotenkin erilaista. Ne pelaa niin kurinalaista ja suoraviivaista peliä, he ei siellä paljon turhaan luistele. Monet liigajoukkueet luistelee paljon enemmän, mutta se on ehkä päättömämpää se luisteleminen.
Anaheimin vahvuudet näkyivät varsinkin laita- ja kulmapelissä.
– Kyllähän se näkyi, että keskikoko on kavereilla aika iso. Kyllä he hyvin peittää ja on ulottuvia mailoja. Avojäällä me oltiin vahvoja, kun taas kulmissa he on ihan maailman parhaita. He ovat taktisesti hyviä siinä heidän omassa pelissään, mutta se on ihan erilainen kuin eurooppalainen peli, Filppula vertaili.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa