Granlund vaatimattomasti: Ihan hyvin on kulkenut
Varsin vaihtelevan alkukauden pelaava HIFK kohtaa perjantaina vieraskaukalossa Tampereen Ilveksen. Petri Matikaisen miehistöllä on vain yksi tavoite otteluun: avata pistetili myös vieraskentällä.
Supertähti Mikael Granlundin velipoika Markus on päässyt viime kierroksilla huippuiskuun. Nuorempi Granlund odottaa innolla iltaa, sillä mies pääsee jälleen veljensä ketjuun yhdessä Eero Somervuoren kanssa.
– Tiistaina kaivettiin hieno rankkarivoitto Kärpistä. Oli hieno pelata kotikaukalossa, hallissa oli hyvä meininki. Ihan hyvin kulki viime peli Eeron ja Miken kans ja nyt lähdetään kohti seuraavaa peliä samassa koostumuksessa. Tästä vaan pitää jatkaa samalla lailla ja vähän vielä paremmin, niin kyllä siitä hyvä tulee, Markus Granlund sanoo HIFK:n verkkosivuilla.
– Alkukaudesta oli vähän loukkaantumisia ja nyt sitten pääsin tähän pelirytmiin kiinni. Olen päässyt hyvin pelaamaan kolmessa pelissä ja koko ajan on hommat paranemaan päin. Totta kai on hienoa päästä pelaamaan, pystyy nauttimaan tuolla kentällä koko ajan. Aina on hauska pelata, nuori mies jatkaa.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt