Aravirran Kärppä-laumalle nöyryyttävä tappio

Kovan kritiikin kohteeksi joutuneen HIFK:n ympäriltä hellittivät paineet ainakin hetkeksi, kun joukkue tyrmäsi Oulussa Kärpät 6-3. HIFK pelasi kaksi erää vahvasti ja se riitti voittoon. Eero Somervuori tykitti stadilaisille kolme maalia.
Avausmaalinsa Somervuori laukoi ylivoimalla ja ensimmäisessä erässä maalin makuun pääsi myös Kim Hirschovits, joka vapautui Kärpät-otteluun vilttiketjusta. Toisessa erässä Petteri Wirtanen ja Somervuori maalasivat HIFK:n 4-0 -johtoon ja Miikka Salomäen kavennusmaalin jälkeen Somervuori sinetöi kypärätemppunsa.
HIFK teki ottelussa myös virheitä ja Atte Ohtamaa pääsi alivoimalla kaventamaan 2-5:een. Toisen maalinsa Ohtamaa teki kolmannen erän alussa, kun HIFK oli saamassa jäähyn. Wirtasen osuma tyhjiin päätti kuitenkin Hannu Aravirran suojattien kirin.
Somervuori sai kolmesta maalistaan tietenkin kolme IS-tähteä. Kaksi tähteä sai Ohtamaa ja yhden tähden Mikael Granlund, joka syötti Somervuoren maaleista kaksi.
Kärpät – HIFK 3-6 (0-2,2-3,0-1)
3.14 0-1 Eero Somervuori (Mikael Granlund, Juho Mielonen) yv
19.38 0-2 Kim Hirschovits
20.12 0-3 Petteri Wirtanen (Mikko Kousa, Markus Kankaanperä)
21.08 0-4 Eero Somervuori (Ville Peltonen, Juuso Riksman)
25.46 1-4 Miikka Salomäki (Ville Pokka)
36.36 1-5 Eero Somervuori (Juho Mielonen, Mikael Granlund) yv
37.56 2-5 Atte Ohtamaa av
3.17 3-5 Atte Ohtamaa (Joonas Donskoi, Mikko Niemelä) sr
58.06 3-6 Petteri Wirtanen av tm
Maalivahdit
Kärpät: Ville Hostikka 13+10+6=29
HIFK: Juuso Riksman 10+9+7=26
Yleisöä 6614
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jokerit hankki suomalaispuolustajan Pohjois-Amerikasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!