Vesa Toskala torjui nollapelin Ilvekselle

Ilveksen puolustus- ja maalivahtipeli oli lauantain HPK-ottelussa kunnossa eikä perjantain Tappara-ottelun tyyppisestä avoimien ovien päivästä ollut tietoakaan. Vesa Toskala pelasi Ilveksen maalilla loistavan ottelun ja oli osaltaan ratkaisemassa ottelua. HPK tuskaili täydet minuutit tehottomuutensa kanssa.
HPK hallitsi ensimmäisen erän alkua, mutta joukkueen peli sekosi, kun Niko Nieminen teloi Masi Marjamäen laitaa vasten ja sai passituksen suihkuun. Toisessa erässä Ilves siirtyi 2-0 johtoon. Ensin Matias Myttynen osui ylivoimalla ja toisen kerran Mikko Tolvanen yllätettiin, kun Ville Korhonen laittoi kumilimpun katiskaan.
Kolmannessa erässä HPK:lla oli paikkansa, mutta Toskala oli valppaana. Erän lopulla Scott Barney otti typerän jäähyn sekä käytösrangaistuksen ja Marjamäki teki Ilveksen kolmannen maalin, johon HPK:n takaa-ajo päättyi.
Kolme IS-tähteä sai Ilveksen puolustaja Martti Järventie. Kaksi tähteä sai Korhonen ja yhden tähden Toskala.
Ilves on kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä. HPK:lla on tilillään voitto ja tapppio.
Ilves – HPK 3-0 (0-0,2-0,1-0)
34.06 1-0 Matias Myttynen (Martti Järventie, Kai Kantola) yv
38.19 2-0 Ville Korhonen (Teemu Huhtala, Henri Tuominen)
57.58 3-0 Masi Marjamäki (Arto Tukio, Ville Koistinen) yv
Maalivahdit
Ilves: Vesa Toskala 5+10+8=23
HPK: Mikko Tolvanen 5+12+11=28
Yleisöä 6169
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kohussa ryvettyneelle konkarille uusi mahdollisuus! Tässä on Patrik Laineen seuraava päävalmentaja: ”Itsekäs k*sipää”
- Stanley Cup -finaaleissa pelaa NHL-kauden isoin ryöstö – haastaa nyt 10 miljoonan supertähden
- IL: Anton Lundell puolustaa kiivaasti kritisoitua Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Tiesitkö? NHL:n finaalit näkyvät kattavasti Suomessa – televisiointi ja otteluohjelma
- Hienoja uutisia! Suomi pääsee isännöimään kahdet jääkiekon MM-kilpailut
- NHL-haaveet unholaan? Lähde: Entisen HIFK-taiturin ura jatkuu KHL:ssä
- Siirtyykö yli 500 Liiga-ottelun konkari Mestikseen? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- Lähde: Palaako Liigan entinen pistekuningas rapakon takaa Eurooppaan? Ruotsalaisseura ilmaisi kiinnostuksensa
- Pelicans julkisti tukun pelaajasopimuksia – Ryan Lasch tekee paluun Liiga-kentille!
- Lähde: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Uusi seurapomo tuli ryminällä sisään – Mikael Granlundille kenkää ja toinen suomalaistähti tilalle?
- Uusi naisystävä! Patrik Laine julkaisi kuvan lomalta – ammattimalli kainalossa
- Nyt on lipuilla hintaa! Florida Panthersin finaalipeleihin myydään lippuja hurjalla summalla – ”Haluatko todella otteluun?”
- Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-tähti jäi ilman NHL-sopimusta – viidelle suomalaiselle kova kohtalo
- Siirtyykö yli 500 Liiga-ottelun konkari Mestikseen? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”
- MM-kisojen lohkoihin tulossa muutoksia – Leijonat saamassa ikävän uutisen
- Lähde: Tässä Mikael Ruohomaan uusi joukkue!
- The Athletic: Sebastian Aho saamassa jättisopimuksen NHL:ssä – verrataan toiseen supertähteen
- Legendaarisen NHL-pistehirmun poika jättää Liigan – uusi seura selvisi!
- Nimilista julki: Tässä Jokerien joukkue kaudella 2023-24