Juuso Hietanen: En pelkää aloittaa kolmannessa pakkiparissa
Suomalaispuolustaja Juuso Hietanen palasi viime tiistaina Torpedo Nizhni Novgorodin takalinjoille toivuttuaan loukkaantumisesta.
Kaukalossa nähtiinkin onnellinen Hietanen, sillä kuntoutusjakso venyi tällä kertaa erittäin pitkäksi.
– Oma kunto on parantunut huomattavasti. Olin pitkään poissa ja se neljä viikkoa kesti ikuisuudelta. Ette voi kuvitella, kuinka onnellinen olin, kun sain mahdollisuuden päästä jäälle. Ainoa negatiivinen puoli oli tulos (tappio) minun ensimmäisestä ottelustani, Hietanen kertaa tuntojaan Championat.com-sivustolle.
”En pelkää aloittaa kolmannessa pakkiparissa”
Pitkä poissaolo tarkoittaa yleensä sitä, että ykköspakkiparissa nähty Hietanen hakee vauhtia kakkos- tai jopa kolmospakkiparista. Hietaselle pienempi jääaika ei ole ongelma – tiistaisessa pelissä Kari Jalonen peluutti maanmiestään 15.47, kun taas joukkueen kärkipuolustajat saivat yli 20 minuutin jääaikoja. – En välitä siitä. En pelkää aloittaa kolmannessa pakkiparissa. Tärkeintä on pelaamisen laatu eikä se, missä kentässä pelaat. Tottakai ykköspakkipari pelaa ajoittain hieman enemmän, mutta heidän täytyy silti pelata hyvin. //LUE MYÖS:
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!