Engren NHL-meiningistä: Hiukan erilainen toimintamalli!

TPS:n paidassa vuonna 2010 Suomen mestaruuden pokannut suomalaisvahti Atte Engren kirjoittaa MVP Julkaisujen blogissaan NHL-elämästä. Viime keväänä Engren pelasi vielä AHL-liigassa, mutta nyt mies hakee pelipaikkaa Nashville Predatorsin miehistöstä.
– Täällä on näköjään toimintamalli hiukan erilainen valmentajien ja pelaajien välisessä kommunikoinnissa. Suomessa tottunu siihen, että heti kauden alussa sanottiin et mikä on homman nimi, ja mitä on kaavailtu. Täällä mennään ihan sumussa, eli ei tiedä missä ollaan, milloin tulee lähtö (jos tulee) ja sitä rataa. Pikkasen kiristää toi epätietoisuus, mutta kai siihenkin tottuu ennen pitkää. Esimerkkinä, jos huomenna olisi peli, niin illalla odotellaan soittoa, että onko kokoonpanossa mukana vai ei, Engren kirjoittaa blogissaan.
– Ensimmäisen NHL-tason treenipelin pääsin pelaamaan viime viikon lopulla. Aika huikee fiilis, vaikka käkättimeen otettiin 4-3. Oma peli meni ihan ok, vaikka petrattavaa jäikin jonkun verran. Maaleille ei mitään voinu, mutta tossa huomaa, että pieninki virhe saattaa maksaa maalin. Taitotaso on niin korkee, että jos on hiukankin huolimaton ns. helpoissa kiekoissa, niin on aika liemessä. Isossa kaukalossa saa aika paljon anteeksi noita, mutta täällä saa käydä aikamoinen munkki, ettei omissa kolise, Engren jatkaa.
Engrenin koko blogikirjoituksen voi lukea MVPjulkaisujen verkkosivuilta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?