Avoin kirje Teemu Selänteelle: Älä pilaa mainettasi naiivilla hölynpölyllä
Hyvä Teemu Selänne!
Olet kiistatta yksi kaikkien aikojen suomalaisia urheilijoita. Kiekkoikoni, joka on pelannut itsensä useampaan kertaan koko kansan sydämiin.
Suomesta ei löydy kovin monta ihmistä, joka ei tuntisi sinua tai pelivuosiesi saavutuksia.
Kun urasi loppui, seurasin aluksi innolla tapaa, jolla otit ennakkoluulottomasti sosiaalisen median haltuun.
Nyt kuitenkin kehottaisin viheltämään pelin hetkeksi poikki. Ja miettimään tovi, mitä sosiaalisessa mediassa kannattaa tuutata pihalle ja mitä ei. Ja ennen kaikkea miten. Oikean ja asiantuntevan PR-henkilön palkkaaminen taustalle ei olisi huono alku.
Tuoreet sosiaalisessa mediassa iskemäsi kommenttisi pakolaiskeskustelusta ovat nimittäin pelkkää naiivia hölynpölyä.
Enkä ota lainkaan kantaa mielipiteisiisi, vaan tapaan esittää asia. On nimittäin hämmentävää, että juuri kaltaisesi huippu-urheilija sortuu vaikean ja monimutkaisen asian yhteydessä noin naurettavaan yksinkertaistamiseen.
Vai mitä olisit sanonut, jos vaikkapa silloinen kansanedustaja Juha Sipilä olisi peliurasi viimeisellä kaudella kertonut isoon ääneen, että Selännehän enää rahastaa NHL:ssä. Näkeehän sen kaikki tilastoista, ettei pisteitä synny enää vanhaan tahtiin. Eikä sitä kannata ottaa edes Sotshiin mukaan noilla tehoilla.
Olisit varmasti hymähtänyt. Kaveri ei tiedä selkeästi yhtään mistä puhuu. Ja mikäli faktoihin ei perehdy kunnolla, sivusta on kenen tahansa helppo huudella omia mustavalkoisia totuuksiaan.
Koko suomalaista pakolaiskeskustelua vaivaa juuri mustavalkoisuus ja asioiden kärjistäminen. Ongelma on se, että huutodialogia käyvät eri puolilla ne ihmiset, jotka ovat kaikista laiskimpia etsimään tietoa saati oikeita argumentteja asiaan.
Mutta kun Rane pitkän työpäivän jälkeen kiroaa lähikuppilassa sitä, ettei ymmärrä Suomen pakolaispolitiikkaa, on ympärillä vain tutut ja tutun tutut.
Suomalaisen urheilulegendan sortuessa vastaavaan julkisuudessa mukana tulee huomattavasti isompi vastuu ja riskit. Pohjois-Amerikassa pitkään vaikuttaneena tiedät varmasti, että iso kohu vaatii parhaimmillaan vain yhden huonosti muotoillun sanan tai lauseen. Vaikka taustalla olisi kuinka kaunis idea tai ajatus.
Suosittelen pohtimaan, kannattaako tuo riski. Julkisuudessa ei kannata sanoa vielä 2010-luvullakaan mitä sattuu. Tai sitä ennen kannattaa miettiä ainakin hyvin tarkkaa, miten pystyy perustelemaan ja argumentoimaan asiansa.
Erinomaisia eläkevuosia toivottaen
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tappara valmistelee järisyttävää sopimustarjousta Liigan pistehirmulle
- Liigassa ihastuttanut tähti: miljoonadiili NHL:ssä
- Lehtitieto: Jokerien ensi kauden vahvistus onnettomuudessa – kuva julki
- Kärpille hirmukiinnitys: Haaviin MM-kultaleijona!
- Antero Mertaranta hyppää uuteen pestiin – ”Kuin lottovoitto”
- KalPalle kaksi huippuvahvistusta
- MTV: Jyri Rönn teki karun paljastuksen HIFK-Ilves-kohuottelusta!
- Tässä on Aleksi Anttalaisen ensi kauden seura!
- Leijonien ja Naisleijonien otteluiden selostaja olympialaisiin on selvillä!
- IS: Jani Hakanpään tilanteesta paljastus!
- Tässä Micke-Max Åstenin uusi seura!
- Tapparalta taas kova kaappaus – IL: Haaviin TPS-legenda
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- Lähde: Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin – tässä syy
- Jokerit-tähti ilmiliekeissä: rikkoutuuko kaikkien aikojen Mestis-ennätys?
- Urheilucast: Tappara-tähden tuore sopimus sarjan historian ylivoimaisesti arvokkain
- Missä ura jatkuu? Liigan maalipörssin voittaja vapaille markkinoille
- Jokerit vahvistuu – HS: Haaviin NHL:ssäkin piipahtanut maalivahti