HIFK:lla alkukausi Liigassa on sujunut vähintäänkin hyvin tuloksellisesti. Punanutut ovat tällä hetkellä sarjataulukon ykköspaikalla, kun kahdeksasta ottelusta mukaan on tarttunut 17 pistettä.

Kaikki on tapahtunut siitä huolimatta, vaikka kokonaiskuvassa on ollut isojakin osa-alueita, joissa on vielä paljon potentiaalia puristettavana.

Alkukaudesta HIFK nappasi voittoja lähemmäs jatkuvalla syötöllä. Mutta. Varsinkin viime viikolla vastaan tuli vaikeuksia.

Ne joukkueen päävalmentaja Antti Törmänen näkee tärkeinä osina taipaleessa, mitä joukkue kulkee eteenpäin.

– Prosessi on alkuvaiheissa, se on selvää. Turha on mennä asioiden edelle, kun niin vähän pelejä on taustalla. Asiat menevät eteenpäin, mutta välillä pitääkin tulla vastoinkäymisiä. Niitä tuli viime viikolla TPS-pelissä, jossa oli aivan loppuhetkillä ratkaisumaali vastustajalle ja niin edelleen. Tärkeää on se, että osattaisiin ottaa oppia noista, Törmänen pohtii SuomiKiekko-sivustolle.

– Tuo on se iso juttu kaiken keskellä, Törmänen painottaa juuri kokemuksista oppimiseen liittyen.

Matkalla onkin tullut jo monenlaista vastaan.

– Kaikki haasteet tässä ovat hyviä oppimisen paikkoja. Tuossa esimerkiksi mukana on vielä sellaisia nuoria puolustajia, jotka eivät ole täysiä kausia Liigassa pelanneet. On 10 pelin miehiä, on 20 pelin miehiä, joilla jokainen peli on täysin oppimisen paikka. Nytkin esimerkiksi Ouluun tulimme vasta pelipäivänä lentäen, niin näki sen, että riittääkö valmistautuminen silloin ja pystyykö hyvin pelaamaan kyseisellä lähtökohdalla. Ja esimerkiksi jos ei aloita hyvin, niin pystyykö parantamaan sitä peliä.

– Kyllä nämä kaikki hetket ovat tärkeitä ja joukkuehenkeä näissä nostetaan myös. Halutaan aina ottaa se voitto mukaan, Törmänen mietiskeli voittoisan Oulun reissun yhteydessä, kun Kärpät oli kaatunut voittomaalikilpailussa lukemien oltua 1-0.

Joukkueen sisällä oppimisprosessi on ottanut oikeita askeleita eteenpäin.

– Niistä tappioista mitä tuossa oli, otettiin hyvin oppia. Nyt sitten olemme saaneet hommaa käännettyä taas oikeaan suuntaan, kultakypärää HIFK:lla tällä hetkellä kantava Jasse Ikonen pohtii.

Ikonen on ollut yksi HIFK:n vahvoista suorittajista alkukaudella. Alempien ketjujen roolista on syntynyt seitsemässä ottelussa tehot 4+3.

Silti Ikonen nojaa alkukauden otteita miettiessään enemmänkin joukkueen positiiviseen suuntaukseen.

– Paljon kun tuossa ollaan pisteitä saatu, niin sitä kautta on tullut hyvä fiilis ja hyvä ilmapiiri joukkueeseen. Kaikki haluavat vain lisää ja lisää, mutta samalla kaikki myös puhaltavat hyvin yhteen hiileen.

Positiivisia asioita alkukausi on tarjonnut, vaikka samalla esimerkiksi yksilötasolla on vielä rutistettavaa jäänyt.

– Onhan tuolla hyökkääjiä, jotka eivät ole saaneet parastaan vielä irti. Tavallaan sellaista positiivista pettymystä on ollut taustalla. Eivät ole ihan vielä täyttäneet odotuksia, mutta tekevät kuitenkin kovasti hommia tuolla ja uskotaan siihen, että ne palaset loksahtelevat siellä kohdalleen. Se myös sitten auttaa lopputuloksien suhteen, päävalmentaja Törmänen näkee.

HIFK:lla seuraava ottelu on luvassa lauantaina, kun KalPa on vastassa Nordenskiöldinkadun vanhassa jäähallissa.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen