Kuten uutisoimme, Juhamatti Aaltonen pääsi sopimukseen KHL:ään siirtyvän Jokereiden kanssa.

Taustalla oli kuitenkin myös mielenkiintoinen tapaus Aaltosen KHL-oikeuksien suhteen.

Kevään aikana oikeuksia hallinnoi Dinamo Moskova, jonka puheenjohtajana kuin myös hallituksen puheenjohtajana toimii Arkadi Rotenberg. Arkadi Rotenberg toimii myös neuvotteluiden toisen osapuolen Jokereiden osaomistajana tällä hetkellä.

– Jokereiden ja Dynamon keskinäisen sopimuksen mukaan Aaltosen pelaajaoikeudet siirtyvät helsinkiläisseuralle, kerrottiin Jokereiden tiedotteessa oikeuksien suhteen.

Neuvotteluissa ei ainakaan kyseisen taustatekijän myötä liene olleen suurempia vaikeuksia.

Aaltonen ja Jokerit solmivat kahden vuoden mittaisen sopimuksen. 29-vuotias laitahyökkääjä saapuu joukkueen vahvuuteen ensi viikolla.