Tappara-tykki odottelee yleisön paluuta lippukohun jälkeen: ”Tarvitsemme kaiken tuen taaksemme”
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan välierät jatkuvat lauantaina Tampereella tärkeällä ottelulla, kun Tappara ja Lukko kohtaavat kolmannen kerran ottelusarjassa.
Ottelusarjan tilanne 2-0 tarkoittaa samalla sitä, että raumalaisilla on lähes pakkovoiton paikka tulevassa koitoksessa.
Sen tiedostaa myös Tapparan luottonimiä oleva Josh Green.
– He ovat lähellä selkä seinää vasten -tilannetta, joten uskon heidän tulevan otteluun kovaan. Se on iso haaste taas meille. Meidän täytyy pitää huoli, että aloitamme kotona vahvasti ja saamme taas hyvän alun otteluun, sentteri pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikka tamperelaisryhmä onkin juhlinut molemmissa otteluissa, on sarja ollut erityisesti viisikoin pelatessa tasaista vääntöä. Sen myös Green nosti esille.
– He karvaavat kovaa päälle, joten meidän puolustus on ollut kovan paineen alla. Mutta he ovat tehneet hyvää työtä – olemme päässeet nopeasti pois omista, mikä on helpottanut meidän pelaamistamme. Ja sen pitää toimia jatkossakin niin.
Sarjan avausottelussa Tampereella oli säälittävä yleisölukema, kun Hakametsään eksyi vain reilut 4000 silmäparia.
Lauantaille hintojen lippuja on jo vedetty selvästi alaspäin. Tämä sopii myös Greenille.
– Toivottavasti otteluun tulee paljon väkeä. Meillä on hyvä ja intohimoinen kannattajajoukko. Tarvitsemme kaiken tuen taaksemme myös siinä ottelussa, hyökkääjä kiteytti.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!