14/14: Kärpät Marjamäen johdolla jälleen menestyksen tielle?

SuomiKiekko-sivusto Kiekkoministerien ja muutamien lisävahvistusten kera käy ennen kauden alkua läpi entisen SM-liigan, nykyisen Liigan joukkueiden lähtökohdat.
Analyyseissä kerrataan se, mitä on tapahtunut viime kauden jälkeen, mitkä ovat joukkueen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä joukkueelta voi odottaa tulevalla kaudella.
Mitä on tapahtunut?
Kärppien osalta suurin ja merkittävin muutos tapahtui valmennuksessa, kun Hannu Aravirran seuraajaksi saapui Lauri Marjamäki. Vierelle valmennukseen hankittiin uusiksi apuvalmentajiksi Mikko Manner ja Ari Hilli. Toni Sihvonen puolestaan jatkaa oululaisjoukkueen penkin takana.
Marjamäen yhtenä ideana joukkueen suhteen on ollut luisteluvoimaisuus, jota nykyisessä Kärppien nipussa riittää. Samalla erityisesti oululaisuus on noussut isoon rooliin uusien pelaajien kohdalla.
Maailmalla useamman vuoden ajan viettäneet Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä palasivat kasvattajaseuran puolelle isoon rooliin. Oululaisille aiemmilta ajoilta tuttu on myös Ari Vallin, joka muun muassa ratkaisi kauden 2003-2004 mestaruuden Kärpille jatkoaikamaalillaan TPS:ää vastaan.
Näiden lisäksi oululaisjoukkue nappasi riveihinsä uuden ykkösvahdin, kun Toronto Maple Leafsin organisaatiossa viime kaudet viettänyt Jussi Rynnäs saapui Ouluun. Sen lisäksi uudeksi kärkiketjujen laituriksi Kärpät hankki tshekkiläisen nopeakintun David Kvetonin.
Tuorein vahvistus sentteriosastolle on puolestaan Winnipeg Jetsissä pelannut Ben Maxwell, jonka myötä pyörittely keskushyökkääjäosaston kohdalla saatiin loppumaan.
Vahvuudet?
Oululaisjoukkueen identiteetti, luisteluvoima, on näkynyt heti otteissa positiivisesti. Joukkueessa on paljon kokemusta voittamisesta, sekä sopivasti nuorta ja lupaavaa voimaa. Erityisesti laitureiden osalta joukkueella on leveä materiaali ja reserviä riittää mainiosti. Myös maalivahtiosasto on liigan parhaita, eikä siihen joukkue tule kaatumaan. Kärpät on tuulettunut sopivasti ja uusi päävalmentaja sekä valmennusjohto ovat tuoneet raikkaan tuulahduksen tekemiseen.
Heikkoudet?
Aivan ykköskorin maalintekijöitä joukkueessa ei ole ja sillä saralla kysymysmerkkejä riittääkin. Monen hyökkääjän on pelattava aivan taitojen ylärajoilla.
Mitä voi odottaa?
Kärpät on mukana kärkitaistelussa ja taistelee vahvasti muiden ”kovien” joukkueiden kanssa ihan kevääseen asti. Vaikka Marjamäkeä onkin jo nostettu kovasti esille, on hän tuonut Kärppien laivaan vielä sopivan annoksen ryhtiä ja jämäkkyyttä.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille