USA:n pistehai ei aliarvioi Suomea – "Pelaamme täysin erilaista joukkuetta vastaan"
USA:n parhaana pistemiehenä MM-kisoissa on ollut NHL:ssä Montreal Canadiensissa uransa parhaan kauden pelannut Max Pacioretty. Pacioretty on alkulohkojen jälkeen MM-kisojen pistepörssin neljäs pisteillä 2+10=12, ja on johtanut USA:n tehokasta hyökkäyspelaamista.
Pacioretty tietää, ettei menneillä ole väliä ja torstaina vastaan asettuu täysin erilainen Suomi.
– Tiedämme, että pelaamme täysin erilaista joukkuetta vastaan nyt, eikä me voida miettiä edellistä peliä. Suomi tulee olemaan ottelussa parhaimmillaan ja taistelemaan koko 60 minuutin ajan, Pacioretty kertoi keskiviikkona.
USA pelaa perinteistä suoraviivaista, pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa. Vauhtia riittää, ja Leijonatkin kaatui heidän aktiiviseen hyökkäyspään pelaamiseen.
– Meidän pelisuunnitelmamme tuo kaikkia vahvasti hyökkäykseen ja myös puolustajat tulevat syvälle vastustajan alueelle. Siten olemme pystymme tekemään runsaasti maaleja.
USA voitti alkulohkossa Suomen lisäksi myös Kanadan jatkoajalla, mutta ailahteli myös jonkun verran. Joukkue hävisi Slovakialle, ja Kazakstankin venytti pelin jatkoajalle. Täysin suvereenista porukasta ei siis ole kyse.
– Meillä oli pieniä heikkoja jaksoja välillä, mutta olemme viime peleissä pystyneet pelaamaan koko otteluita niin kuin olemme halunneet.
Suomi-USA-peli pelataan torstaina klo 18.30 alkaen.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Paljastus: tästä syystä Detroitin supertähti jätti siirtopyynnön
- Ässät kiinnitti luottomiehensä – SHL-konkarille jatkosopimus
- John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
- Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – siirto huippuseuraan varmistui
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Sami Aittokallio löysi uuden joukkueen
- Norjan MM-pronssijoukkueen nuori lupaus: NHL-seurat kintereillä
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!